Joulukorteissa näkyy toivotettavan useimmiten hyvää joulua, usein myös rauhallista tai iloista joulua. Joskus, kun me nykyiset Alajärven kappalaiset Esko ja minä olimme nuoria (tuskin muistan aikaa) oman paikkakuntamme nuorella seurakunnalla oli tapana kerätä rahaa lähetystyölle kahdella aktiolla joulunaikana: pidimme raskasta, mutta niin rahallisesti kuin myös kokemuksellisesti tuottoisaa joulupukkipalvelua (vihje: kysyntää olisi yhä) ja toiseksi suunnittelimme ja painoimme myyntiin joulukortteja (tosin epäonnistuneita siinä mielessä, että niisä eivät pysyneet postimerkit kiinni ja posti valitteli asiasta kovin). Joulukorttien suunnitteluvaiheessa syntyi melkoinen äkämölö porukan kesken, sillä jotkut kokivat "teologisesti" välttämättömäksi, että korttien painettuna tekstinä ovat sanat: Oikeaa joulua...yksi poikkeus kuitenkin sallittiin: Toivotus voisi olla myös muodossa Oikiaa joulua! - paikallisen kielimurteen mukaisesti.
Mitkä ovat tarinan opetukset?
Ensiksi: Näyttää siltä, että meidän hurskaimmatkin pyrkimyksemme saavat hyvin äkkiä astian makua. Kun pyrimme hyvään ja rehelliseen, syntyykin riitaa ja pahaa mieltä...saivartelemme. Olemme itsekkäät. Synti ei tosiaankaan ole vain vääriä tekoja silloin tällöin, vaan turmiovalta, jonka orjia me olemme.
Me pahat tarvitsemme siksi todella armahtajaa! Jeesusta, joka
tuli kantamaan meidän syntimme ja vääryytemme ja ostamaan
meidät Jumalan omiksi kaikesta huolimatta. Siis sittenkin voi
täydestä sydämestä toivottaa : Iloista
Jeesuksen rakkaan Vapahtajamme armorikasta syntymäjuhlaa.
Voimme toivottaa myös rauhallista joulua: Sillä rauha
Jumalan ja ihmisen välille on valmistettu. Omatunto saa levon
anteksiannosta.
Toiseksi: Pinnallinen iloittelu tai rauhoittuminen ei ole vielä oikeaa, tosi joulua. Se voi olla kivaa, muttei täydellistä. Huipentuman ja syvimmän sisältönsä juhla saa joulun pääsanomasta:"Meille on syntynyt Vapahtaja" ja lähtiessämme enkelien kutsusta liikkeelle - katsomaan:"Äkkiä Beetlehemiin...siellä me saamme nähdä..."
Joulun ei tarvitse eikä saa jäädä pinnallisksi tunnelmoinniksi, vaan meillä on oikeus toivottaa ja viettää todellisempaa/ oikeanpaa joulua, sitä aitoa, jossa iloitaan:"Minulla on pelastaja Jeesus" (suom. Herra pelastaa) ja minun ei tarvitse kulkea elämääni summanmutikassa, vaan minulla on johdattaja Immanuel (suom. Herra Jumala meidän kanssamme)
Siis: Iloista, onnellista, oikeaa...rauhallista...jne...rikasta joulua.