Mutta me emme tänään vain muistele ja ihmettele kauan sitten tapahtunutta ihmettä, vaan olemme koolla niin täällä kirkossa kuin siellä radioiden ääressä, siksi että sama Henki voisi uudistaa myös meidän elämäämme.

Ensimmäisen kristillisen helluntain julistajien saarna oli periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen.  Se oli selkeää ja koristelematonta todistusta siitä mitä oli viime aikoina todella tapahtunut ja minkä opetuslapset olivat omin silmin nähneet.  Pietari julisti:  Jeesus oli Jumalan Poika, Hänet naulittiin ristiin syyttömänä.  Hän nousi lupauksensa mukaan kuolleista ja otettiin heidän silmäinsä nähden ylös taivaaseen.
Miten tuollainen yksinkertainen todistus käännytti ketään, siinä on se Helluntain ihme.  Pyhä Henki vaikutti sydämissä niin, että kuulija vakuuttui...sai piston syyllisyydestään sydämeensä ja kysyi, mitä pitää tehdä, että minä pelastuisin. Julistaja sai näin tuntevalle sanoa:  Kaikki on tehty, että pelatuisit:  Usko ja anna kasteessa liittää itsesi tuohon pelastettujen joukkoon.

Julistus sisälsi faktat...ne kuultiin ja todettiin, mutta Henki teki eläväksi. Tätä kaikkea oli kerran ihmetellyt hurskas juutalisten neuvoston jäsen Nikodeemus.  Jeesus oli puhunut hänelle Hengestä syntymisestä, joka täytyy tapahtua, jotta voisi päästä taivasten valtakuntaan. Nikodeemokselle tuo kaikki oli vaikeaa ymmärtää.  Niin se taitaa olla meillekin.  Puhe uudestisyntymisestä...Hengestä...menee helposti sellaisen hengellisen fraasi-kielen alueelle, jossa moni putoaa lkärryiltä ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi, vaikka kyyllä sinänsä haluaisi olla Jumalan lapsi, Hänen hoidossaan ja päästä kerran myös taivaaseen, mutta kun niin monta asiaa on mitä ei ymmärrä..niin onko minusta siihen jokkoon.  Vastaan:  Kyllä on.  Jeesus ei halua jätää kettänn ikään kuin ulko ovelle katomaan haikeana ja kaivaten sisään...ajatellen minäkin haluaisin kaikkea sitä mitä Jeesus tuli tuomaan, mutta enhän minä ymmärrrä...en ole tarpeeksi hyvä..eivät nuo huoli minu aporukkaansa ja niin edelleen...

Jeesus ei jättänyt Nikodeemosta vain ihmettelemään ja pohtimaan sanojaan  kuin vaikeaa arvoitusta vaan sanoi kaiken niin yksinkertaisesti ja selkeästi kuin mahdollista.  Eikä Jeesus tahdo jättää sinuakaan, hyvä helluntaisaarnan kuulija ulkopuolelle ja epätoivoon, vaan vastaa:
Nuo Jeesuksen sanat kuulimme tänään evankeliumina alttarilta.  Ne ovat toistetut useimmin luin varmaan mitkään muut sanat raamatusta.  Pienoisevankeliumi:"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."  Moneen kertaan meille on julistettu, että sinä ja minä saamme laittaa sanan yksikään kohdalle oman nimemme ja ottaa vastaan Jeesuksen lupaus:  etten minä, etkä sinä joudu kadotukseen, koska Jeesus otti rangaistuksen, joka meille syntiemme ja laiminlyöntiemme tähden oikeutetusti kuuluisi päälleen ja tuli rangaistuksi kovimmalla mahdollisella tuomiolla, kuolemalla, että meillä voisi olla toivo ja vielä enemmän varmuus anteeksiannosta ja ikuisesta elämästä.

Voiko sen selvemmin sanoa:  Jumala rakasti ja rakastaa niin, ettei yksikään..ei julmin, pahin...epäonnistunein..ei yksikään hukkuisi, vaan saisi ikuisen elämän.  Tie on valmis:  Se on Jeesus.  Hänessä kaikki on valmiina.  Tarvitaan vain sitä, että kuten tänään kuulemamme vanhan testamentin teksi Hänestä profetoi...joka kohottaa katseensa Häneen pelastuu tuholta.  Usko on heikon käden ojentamista auttajan puoleen...ota ja nosta...kanna, vie perille.  Usko on kyneleisen katseen kääntämistä armahtajan puoleen...anna anteeksi...Se on kylmenneen kristityn huokaus kumpa Hän uudistaisi...Jo tuota heikkoa kaipaustaan..kättä ojentaessaan, katsetta nostaessan tai heikosti huoatesssaan saa uskoa..tulin jo kuulluksi...saan uskoa olevani autettu.  Näin alhaalla kulkee armo.  Ryövärin ja langenneen tasolla.  Myös sinun ja minun tasollani.  Henki on keskellämme ja vakuuttaa:  Sinäkin saat kuulua jokkoon ja kulkea seurassani.  Sanottiinhan meille tänään."Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan  sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen...ja jatkaa kuin varmemmaksi vakuudeksi:"Sitä, joka uskoo häneen , ei tuomita..."  Armo on olemassa ja valmis.  Mutta olemassa on myös tuomio niille koville ja ylpeille, joille armo ja anteeksianto ei kelpaa.  Ylimääräisiä keinoja pelastukseen ei ole kuin "ikivanha vain ristin tie"

Tapahtukoon meidän sydämessämme tänään helluntain ihme.  Se, että Henki tekisi meistä pelkureista rohkeita, nälkäisistä kylläisiä ja kuolleista eläviä.  Tule pyhä Henki ja uudista meidät.  Kirkasta meille Kristus Jumalan Poika.
On suurta olla pitkästä aikaa tällä paikalla.  Muutamaksi päiväksi kuvittelemani lepo venyi kuukausiksi.  Ensin nukuin pois pitkäaikaista väsymystä.  Työuupumusta.  Sen jälkeen olen koittanut tutustua ennen kaikkea itseeni.  Olen törmännyt vaativaan minään, joka ei sallinut itselleen lepoa, eikä epäonnistumisia.  Näin eläessäni kuvittelin olevani kelvollinen työntekijä. Pyrin ottamaan vastaan kaikki toiveet ja pyynöt mitä seurakunnalta tuli. Ehkä olinkin näin tehdessäni tunnollinen työntekijä, mutta uupuneena en ollut kelvollinen isä, puoliso, sielunhoitaja...Kuinka montakertaa olin kuulevinani lasten kertomista vaikka harrastuksistaan, mutta ajatukset pyörivät illan puheessa.Kyky levätä- olla tässä ja nyt hetkessä puuttui.  Laiminlöin itseäni vuosia.  En jaksanut enää.

Vasta nyt, toivonmukaan edes nyt, tajuan mitä Jeesus tai itse taivaalinen Isä tarkoitti sillä, että kutsui lepoon tai asetti peräti viikon ensimmäiseksi päiväksi lepopäivän.  Luovuus alkaa levosta.

Jotakin samaa on myös tämän päivän alttarilta kuulemassamme evanleliumissa.  Siinä puhutaan Pyhän ja vajavaisten suhteesta, Isännän ja palvelijoiden suhteesta,  Kristuksen ja opetuslasten suhteesta.  Kuinka lohdullista on kuulla Jeesuksen sana, jossa Hän vakuuttaa: " En sano teitä palvelijoiksi, doulos=orja, en sano orjiksi, vaan filos, ystäviksi.  Koko kuultu teksti puhuu minulle tänään evankeliumia.  Ja niinhän Jeesus sen tarkoittikin , sanoihan Hän:"Olen puhunut tämän , jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidä'n ilonne tulisi täydelliseksi."

Mikä oli se Jeesuksen ilo?  Se oli se, että Hän tunsi Isän rakkauden.  Se rakkaus ei vaadi, vaan antaa.  Kreikan kielessä, jolla Uusi testamentti on kirjoitettu on monta rakkautta merkitsevää sanaa...on sana fyysiselle kiihkolle, on ihastumiselle, on miehen ja naisen väliselle rakkaudelle ja on sana agape.  Agape sanalla kuvataan jotakin täydellisen hyvää rakkautta.  Sana agape tavataan vain juutalaiseissa ja kreikkalaisissa kirjoituksissa.  Sanaa käytetään kuvaamaan rakkautta, joka lähtee Jumalasta ja on Jumalan olemus.

Raamatun sana tulee eri ihmisen korvissa kuulluksi ja ymmärryksessä tajutuksi, näin olen huomannut, eri tavoin.  Jossakin muutamaan jakeen jaksossa toinen tarttuu sanapariin, jossa käsketään ja vaaditaan...toinen sensijaan alleviivaa sanat, jossa on tarjolla armoa ja lohdutusta.
Miksi me kuulemme näin eri asioita.  Olisiko niin, että tarvitsemme eri asioita, koska olemme yksilöinä erilaisia ja esimerkiksi uskonkilvoituksessamme eri vaiheissa.  Jos näin on niin voi hurskaasti sanoa, että Henki puhuu eri ihmiselle eri asioita.
Mutta voi olla myös siten, että me haluamme jostakin alitajuisesta syystä, lukea raamattua niin että löydämme sieltä juuri sitä mitä itse kaipaamme.

On kai siksi aivan välttämätöntä rukoilla, että tosiaankin Herran Henki voisi avata sanaa niin sitä selitettäessä kuin sitä kuunnellessa siitä juuri sen mitä juuri nyt tarvitsemme.

Päivän evankeliumi taitaa olla yksi niitä kohtia, joissa toinen kuulee vaativaa käskyä...pitää olla hyvä...pitää rakastaa..sillä siinähän sanotaa selvästi:"Tämän käskyn minä annan teille- rakastakaa toisianne..."  Selvä käsky, jossa Jeesus tähdensi niin Hänen käskyjensä noudattamisesta kuin myös siitä miten hänen omansa rakastavat toisiaan.

Tekstimme on katkelma Jeesuksen ns. jäähyväispuheesta.  Oli vain muutama hetki siihen kun Jeesus otettaisiin kiinni ja kuulustelut ja pilkkaamiset alkaisivat. Nyt Jeesuksen ympärillä olivat hänen kaikkein lähimmät - pieni opetuslasten joukko.
Pitää aivan pysähtyä herkällä korvalla kuulemaaan mitä siellä sanottiin:  Puheen sävy on lempeä.  Täynnä armoa...halua olla opetuslasten lähellä.   Ei vain nyt vaan aina.
Tällä työnantajalla alaisten kunnioittaminen näkyy siinä, että, että tietoa tulevasta tai intiiveimmistäkään asioista ei pimitetä.  Vaan tuskaa ja ilo jaetaaan.  Vallalla ei ole käskijä alainen suhde, vaan ystävyys.  Huikeasta arvoerosta huolimatta tasaarvo, ystävyys...rakkaus.  Ylempi antaa kaiken alemman puolesta.  Herra palvelijansa puolesta.  Pyhä pahojen edestä.  Täydellinen kelvottomien edestä.  Jeesus Kristus sinun ja minun edestämme.  Hänen valtakunnassaan on paikka sillekin joka ei jostakin syystä saa mitään aikaan.  Hänen arvonsa on siinä, että hän pysyy Jumalan rakkaudessa.
Suurimman menestyjän ja heikoimman luuserin arvo on yhtä siinä, että mini on elämän kirjassa.   "Älkää  siitä iloiko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
 

Sana rakkaus toistuu tekstissä yhtenään. Niin tuo sana toisstuu yhtenään myös meidän maailmassamme, mutta usein vain halpana hetken hurmion nimenä tai romanttisena juonena halvassa pokkarissa.

Jumalan ja Jeesuksen rakkaus on jotakin ratkaisevasti syvempää ja todellisempaa kuin me milloinkaan pystymme kuvailemaan tai ymmärtämään.  Se rakkaus antoi kaiken kohteittensa hyväksi.  Puhdas ja viaton astui häpeään ja rangaistukseen, peräti kuolemaan - ei vain hyvien ja ystävien puolesta, vaan enemmän Häntä vastaan rikkoneiden ja häntä lyövien ja häpäisevien  puolesta.  Tuon rakkauden syvyyttä ei järki voi käsittää.  Sen varaan voi vain jättää itsensä.  Levätä.  Tulla lohdutetuksi.  Saada siitä voivaa.  Kun Jumala ja Jeesus minut hyväksyy niin enkö itkekin voi itseni hyväksyä, myös puutteineni...pelkoineni.

Mitä itse seurakunnalta kaipaan nyt on oikeutta töpätä, munata...olla epävarma...toimittaa liturgia pieleen...siis kaikin tavoi olkeutta olla heikko.  Ymmärrän, että Luojamme sen oikeuden meille kyllä antaa, mutta osqaammeko me antaa sen itsellemme ja toinen toisillemme.  Sen kun osaisimme, niin se olis sitä agape rakkautta, joka on läskä vahviten siellä missä ollaan uupuneita heikkoja...epäonnituneita...täynnä surua ja kaipausta..Rakkaus on vapautta.Rakkaudessa ei ole pelkoa. Me emme elä ilman rakkautta.
Missä muualla kuin seurakunnassa tulisi ollakaikelle  tälle tilaa.
Voisiko tästä lähtökohdasta se ilokin tulla täydelliseksi.

Kuten sanottu, alkujaan näitä sanoja kuulemassa oli vain pieni Jeesuksen läheisten joukko.  Hälisevä julma maailma oli vielä hetken etäällä. Mitä tekstillämme on sanottavaa heille.  Lakiako rakastakaa.  Lainaan apostolien teoista:"Katsokaa miten he rakastavat toisiaan..."  Meidän missiomme, kutsumme on rakastaa -  se on - armahtaa...tehdä hyvää toinen toisillemme.  Niin uskon veljille ja sisarille...niin omalle väelle kuin naapureille.   Voimaa ja kykyujä tuohon meillä ei ole muuten kuin sen kautta, että oma ilo = huojennus...armahdus koetaan ehdottomana.

Jeesuksessa Jumalan rakkaus vuodatetaan meidän sydämiimme.  Tätä yhteyttä Jeesus korostaa sanalla."Minä olen viinipuu ja te olette oksat".  Sanaa agape voidaan käyttää jopa  Kristus sanan tilalla.   Näin rakkauteen pukeutuminen on "Kristukseen pukeutumista"  Rakkauteen juurtuminen on Kristukseen juurtumista.  Hengen hedelmät eivät synny pakottamalla.  Ne seuraavat yhteydestä Kristukseen.

Ystävät.  Näin Jeesus tänään meitä puhuttelee.  Ystävät...minä olen teidän kanssanne...Älä pelkää minä se olen!

Paluu saarnavalikkoon
Paluu etusivulle