• Saarna Pyhäinpäivänä 2.11.2002 1-3 vk ev. Matt.5:1-12
      Virk.asett.pvä

      Ihmisellä on uskosta luonnostaan hyvin lainomainen käsitys. Ajatellaan, että uskova näyttää määrätyltä..käyttäytyy kohteliaasti ja hillitysti...käy kirkossa ja seuroissa, lukee raamattua. Rukoilee. Pappeutta ajatellessa tuo lista vielä aivan kuin alleviivautuu: Olla esikuva...elämässä ja opissa...

      Ei voi sanoa, ettei tuo vaatimuslista olisi oikea myös Jeesuksen vuorisaarnan perusteella. Kuultu teksti oli Jeesuksen vuorisaarnasta ja varsinkin kuultua jaksoa myöhemmät jakeet maalaavat kristityn mallia, vai olisiko parempi sanoa: Täydellisen ihmisen mallia: Te olette maailman valo, suola. Ja jatkaa:"Ellette noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kun lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaa." Ja vielä:"Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: Älä tapa. Se joka tappaa on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: Senkin hölmö, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: Sinä hullu on ansainnut helvetin tulen". Tai: "Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta."

      Kun näitä sanoja ja vaatimuksia kuulee joutuu painamaan päänsä alas ja toteamaan: Ei minusta taida olla kristityksi...esikuvasta puhumattakaan.

      Tuolla tavalla oli moni Jeesusta tuona tekstimme päivänä vuorelle kuulemaan noussut oppinut itsestään ajattelemaan. Joukko joka oli Jeesuksen ympärille tuonne Genesaretin järven pohjoispäässä olevalle kukkulalle kokoontunut oli valtaosaltaan ympäri Galileaa tullutta tavallista kansaa. Joukossa olivat Jeesuksen lähimmät opetuslapset. Mutta väkeä oli paljon. Kenties tuhansia. arkisen työn raatajia. Niukalla leivällä eläviä. He eivät olleet tottuneet pitämään itseään kunnon uskovina. Lainopettajat ja fariseukset olivat oman erinomaisuutensa alleviivaamisessa ja lain ankaruuden opettamisessa saaneet heidät vakuuttuneiksi: En kelpaa. Minulla ei ole asiaa Jumalan valtakuntaan.

      Jeesuksen maine oli vetänyt ihmeellisellä tavalla heidät tuonne kukkulalle. Hän oli osoittanut toisenlaiseksi julistajaksi. Hän oli murtanut raja-aitoja. Moni halveksittu oli Hänen lähellään saanut kokoa jälleen arvonantoa. Sairaita hän ei ollut ylenkatsonut, vaan koskettanut ja parantanut. Joidenkin julkisyntisten luokse Hän oli mennyt jopa aterioimaan. He olivat aavistelleet, että jotakin todellista Jumalan rakkautta oli läsnä kaikessa tuossa. Ei kovuutta ja vaatimuksia, vaan armoa ja rakkautta.

      Kun Jeesus tässä vuorisaarnan alussa kymmeneen kertaa sanoo millaisia ovat autuaat taisi moni kuulija löytää tuosta niin pyhältä tuntuvasta joukosta yllättäen nyt itsensä. Taivasten valtakunnan sisäänpääsy ehdot eivät olleetkaan nyt kovia vaatimuksia, vaan heidät luettiin joukkoon. Emmekö mekin löydä itseämme noista: Taivasten valtakunta on hengessään köyhien. Miten puutteelliseksi sitä toisinaan oman uskonsa kokee. Pappinakin, miten ruokkia toisia kun itsekin on aivan tyhjä. Noihin Jeesuksen lupauksen sanoihin tahtoo aivankin tarrautua. Onko todella näin: Onko taivasten valtakunta todella hengellisesti köyhien: Ystävä on se - Vapahtaja itse niin meille tänään vakuuttaa.

      Autuaaksi julistamisen lupauksissa katse ei ole vain johonkin joskus tulevaan palkkioon..kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat periaatteella, vaan "Te olette autuaita" Nyt. Nyt saa jo murheenkin keskellä iloita. Iloita ja itkeä vaikka yhtä aikaa. Pyhäinpäivänä muistellaan poisnukkuneita. Siinä on murhetta, mutta siinä saa jo nyt olla myös toivoa kohtaamisesta siellä taivaan valtakunnassa.
      Jumalan omilla on jo nyt jotain, joka on toista kuin heidän murheensa. Heidän on taivasten valtakunta: Jo nyt! Siksi he ovat autuaita. Onniteltavia.

      Ne joiden on vanhurskauden nälkä ja jano...Samaa kuin hengellisessä köyhyydessä: Kaipuu parempaan..puhtaampaan...Oma hengellisyys näyttää yhä surkeammilta ja kasvu alaspäin menoa. Uskon hedelmiä ei paljoa näy.

      Tuota armoa kuunnellessa Kristus tulee yhä suuremmaksi ja rakkaammaksi, onhan Hän ainoa lääkäri, jonka luo sairas uskaltautuu, myös huonojen asioiden kanssa.
      Kirkon tulisikin olla sellainen paikka, jossa hoidetaan särjettyjä sydämiä. Puhdassydämiset ovat niitä, jotka päivittäin kilvoittelevat, että heillä olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. Heillä on ne lyhyet tilivälit Jumalan kanssa.

      Jumalan ihmiset ovat tällaisia, eivät sankareita vaan särkyneitä, eivät täysiä vaan tyhjiä, itsessään. Mutta Kristuksessa pyhiä. Eivät siksi että..vaan siitä huolimatta että.

      Mutta entä ne alussa olevat kovat täydellisyyden vaatimukset:"Ristiltä kuului sana: Se on täytetty." Vain Jeesus on koko lain täyttänyt. Rakaudesta Jeesukseen me tahdomme olla armahtavaisia lähimmäisillemme, olla rauhantekijöitä..kaikkea sitä mitä Hän sanassaan ja omassatunnossamme käskee. Tahdomme. Mutta sanalla nöyrästi joudumme tunnustamaan: Herra armahda...Herra lisää minulle uskoa.

      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle