Luettu raamatun kohta oli lyhyt väläys Israelin kansan historiasta.
Israelin kansa oli Egyptin orjuudesta palattuaan vakiinnuttamassa valtaansa
Kanaanin maassa. Se ei ollut helppoa. Tosiasiassa lähes
jatkuvaa sotaa. Lähinnä filistealaisia vastaan.
Filistealaiset olivat indoeurooppalainen valloittajakansa, joka oli
ns. aigeialaisessa kansainvaelluksessa asuttanut Kanaanin maan lounaisrannikon
ja pyrki nyt laajentamaan aluettaan sisämaahan israelilaisten asuttamille
alueille. Israelin heimot joutuivat samoihin aikoihin puolustautumaan
myös idästä ja etelästä hyökkäileviä
autiomaan asukkaita vastaan ja olivat siten joka puolelta ahdistettuja.
Filistealaiset olivat taisteluissa mieluummin niskanpäällä
ja israel alakynnessä. Filistealaiset osasivat jo raudan käytön,
israelilaisset elivät vielä pronssikautta. Daavid ja Goljat
kertomus puhuu tästä aseistuksellisestakin epäsuhdasta.
Toimiessaan israelin vanhojen tuomarien tavoin kansan johtajana Samuel onnistui karkottamaan filistealaiset miehittäjät keski-Palestiinasta. Tapaus ei merkinnyt filistealaisotien ratkaisua, mutta hetkellinenkin menestys antoi israelilaisille toivoa ja rohkeutta. Opittiin luottamaan siihen, että Israelin Herra kykeni toteuttamaan suunnitelmansa ja lupauksensa valitsemansa kansan historiassa.
Tuona -aivan kuin hengähdyksen hetkenä - Samuel otti kiven
ja pystytti sen ikäänkuin rajakiveksi vapautetun ja vielä
miehitetyn alueen välille. Muistomerkki sai nimen eben-eser:
avun kivi.
Lopullista voittoa ei oltu vielä saatu - tietty pelko ja epävarmuus
siis jatkuisi, mutta kuitenkin oli aihetta katsoa missä ollaan ja
miten siihen ollaan päästy. "Tähän asti Herra on meitä
auttanut."
Siinä on sitä samaa:"Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, tänään auttaa Herra!"
Kristitty ihminen saakin elää juuri tätä hetkeä.
Menneisyys on takana...sen synnit sai pyytää anteeksi ja näin
myös uskoa anteeksi annetuiksi...tulevaisuus on Herran käsissä
ja jos minä ei sitä tiedä ja tunne niin sen saan uskoa että
Herra tietää ja tuntee ja Hän on voittaja...iankaikkisesti!
Tulevaisuuteen saa siis katsoa luottaen; mutta tärkein on aina se
nyt hetki:
Kilvoitus tässä ja nyt...uskonko, luotanko, turvaudunko Herraan
juuri nyt? Tätä nyt asennetta Jeesus opetti mitä selvimmällä
tavalla omilleen vuorisaarnan kuvissa pyhästä huolettomuudesta:
"Katsokaa kedon kukkia ja taivaan lintuja...Isänne kyllä tietää!
Älkää murehtiko, älkää pelätkö.
Hyvä ystävä tällä asenteella myös me saamme
katsoa eteenpäin. Isä tuntee ja tietää.
Hänellä on valta ja voima. Älä pelkää.
Samuelin tavoin saamme todeta "Tähän asti on Herra meitä
auttanut.!"
Siinä lupaus myös vuoteen 1995. Herra olkoon kanssamme.