Saarna
      Uskonpuhdistuksen muistopäivä
      Kynttilänpäivänä 6.2.1994
      2 vk ev. Joh 1:16-18

      Täällä kirkossa on tänään monia ikävöiviä ihmisiä.  Ajattelen meitä Erämaan suvun jäseniä, jotka juuri olemme laskeneet rakkaamme haudan lepoon.  Puoliso, isä, isoisä, veli...jäljellä ovat muistot, kaipaus.
      Tuo ympärillä oleva hautausmaa kätkee suojiinsa myös suuren määrän muita läheisiä.  Vuosikymmeniä sitten tästä ajasta kutsuttuja.  Oma isoisäni, jota en ole koskaan nähnyt,  mamma, josta minulla on vain pari heikkoa muistikuvaa.
      Toisaalta siis etäisiä, mutta kuitenkin sanomattoman läheisiä ja rakkaita.  Kiitän teitä, jotka olette sytyttäneet kynttilän heidän hautakummulleen.

      Tämän päivän nimi kirkkovuodessa on kynttilänpäivä.  Nimi johtuu osittain siitä, että vanhana katolisena aikana oli tapana tuoda juuri tänä pyhänä vuoden aikana kirkossa tarvittavat kynttilät kirkkoon ja siunata ne.  Nykyisin tämä näkökulma kynttilänpäivään on poissa.  Me keskitymme, emme niinkään materiaaliseen kynttilään, vaan siihen sanomaan, jota kynttilät kirkossa julistavat.  Sanomaan" Jeesus on maailman valkeus".

      Viime vuosina on  kynttilöiden sytyttäminen omaisten haudoille ollut voimakkaasti lisääntymässä.  Vaikuttaa siltä, että yhä useimpien kirkollisten juhlapyhien yhteyteen on tullut tapa sytyttää haudalle kynttilä.  Alkujaan näin oli ehkä pyhäinpäivänä..sittemmin joulu..äitienpäivä ovat myös tulleet mukaan.  En tiedä, mitä ajatuksia kullakin tuota kynttilää läheisen haudalle sytyttäessä päässä liikkuu, mutta kieltämättä kynttilöin valaistu hautausmaa on vahva näky.
      Se viestittää:  Jumala on kuolemaa voimakkaampi:  Hän lupaa..."valkeus loistaa pimeydessä...niille jotka asuvat kuoleman varjon maassa loistaa valkeus."

      Ajatelkaa:  Hautausmaahan on juuri tämä kuoleman varjon maa.  Aivan konkreettisesti.  Sinne kuolleet lasketaan.  Kuolemaa kuvataan usein sanoilla pimeä, kolkko, kylmä.  Kuinka yleistä onkaan kuulla "Hautausmaalla on aina kylmä".  Tänäänkin.  Raamattukin puhuu kuolemasta vihollisena...vihollisista viimeisenä.
      Ja tämä vihollinen meidän jokaisen on kerran omalla vuorollamme kohdattava...vieläpä yksin.

      Miksi?  Miksi pitää kuolla?  Sitä ihminen on aina pohtinut?  Kaikkein pelkistetyin vastaus raamatusta tähän kysymykseen on:  Meidän täytyy kuolla synnin tähden.  Kaikki, jokainen ihminen on syntinen ja siksi myös kuolevainen.  Tämän kynttilänpäivän evankeliumi muistuttaa tästä puhumalla meille Mooseksen laista.  Mooseksen välityksellä ilmoitettiin Jumalan Pyhä tahto ihmiselämää kohtaan.  Tuon Mooseksen kautta saadun Jumalallisen ilmoituksen valossa koko maailma osoittautuu syntiseksi.  Tästä kolkosta todellisuudesta meille kertoo se:"Hautausmaalla on aina kylmä."

      Mutta tekstimme ei sisältänyt vain tuota puhetta Mooseksen kautta tulleesta vaativasta laista, vaan ennenkaikkea viestin vielä suuremmasta kuin tuo vaativa, meidät kuolemaan tuomitseva laki:
      Evankeliumimme ytimenä on viesti "Armon ja totuuden toi Kristus."

      Kun pilkkopimeääm huoneeseen sytytetään kynttilä.  Esineiden ääriviivat alkavat hahmottua.  Kun kynttilöitä palaa useampi voimme jo sanoa - nyt näkee.
      Elämän kaikkein suurimpien kysymystenkään edessä meitä ei ole jätetty pimeään tai yksin. Meitä ei ole jätetty vaille tietoa Jumalasta.  Meitä ei ole jätetty vaille pääsyä synnistä.  Meitä ei ole jätetty vaille iankaikkisen elämän toivoa.

      Jeesus Kristus on sanonut:"Minä olen maailman valkeus, joka minua seuraa ei ole pimeydessä, vaan hänellä on elämän valkeus."

      Tästä syystä vietetään kynttilänpäivää.  Valkeus on koittanut maailmaan.  Valkeus on  Jumalan meille lähettämä Jumalan Poika, jonka välityksellä maailma on kerran luotu ja joka on tuonut meille pelastuksen ja jonka eteen me kerran joudumme tuomittaviksi.  Valkeus loistaa Jumalan sanassa.  Sen välityksellä Pyhä Henki puhuu meille ja ilmoittaa meille Isän, jota kukaan ei ole nähnyt.

      Ja Isän tahdon, joka tämän päivän tekstissä ilmaistaan sanalla "Jeesuksen Kristuksen täyteydestä me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi".  Ehkä vielä selkeämpi oli vanhan käännöksen ilmaisu:"Armoa armon päälle."

      Synti erotaa Jumalasta, sen me tiedämme, mutta tiedämmekö myös sen, että meillä syntisillä, kuolevilla, kadotetuilla on toivo:"Armo!"
      Ja millainen armo: Runsas; armoa armon päälle.  Sellainen armo, että vaikka elämämme vaiheissa olisi mitä tahansa rikkomusta, laiminlyöntiä...julmuutta tämä armo riittää.  Tämä armo on valmistettu Jumalan viattoman Pojan uhrikuoleman kautta.  Se on niin runsas, että siitä riittää sinulle ja minulle kantamaan meidät synnin vallasta armon valtaan, kuoleman vallasta iankaikkisen elämän valtaan.

      Tästä syystä kristitty ei suhtaudukaan kuolemaan tai vaikkapa hautausmaahan vain toivottomin asentein, vaan TOIVOEN, ODOTTAEN...odottaen sitä, että haudat avataan, kuolleet herätetään...jälleennäkemistä...iankaikkiasta elämää...siihen meidät on kutsuttu:  Kutsu on JUmalan sana:  Sinullekin.  Kaikki on valmistettu.  Tie taivaaseen on avattu.  Jeesus sanoo:"Minä olen tie!"



      Paluu saarnavalikkoon
      Paluu etusivulle