Ensimmäisen joulupäivän tekstit ovat, voisi sanoa kauniita...liioitellen voi sanoa: kaikki ovat matkalla Beetlehemiin, iloitsemaan Jeesuksesta...täynnä uskoa ja luottamusta Jumalaan. Täynnä hyvää tahtoa - niin Jumalaa kuin lähimmäistä kohtaan. Kirkot ovat täynnä väkeä; kaikki on positiivista. Toinen joulupäivä on ihan toisenlainen. Monen kodin joulu on särkynyt riitaan ja jopa väkivaltaan. Joku on pettynyt kun ne joita odotti käymään jouluna, ilmoittivat että eivät tulekaan. Kirkossakin on vain jäljellä piskuinen lauma. Onko tämä vain sitä aina juhlaan liittyvää väljähtämistä.
Toinen joulupäivä on realistinen jatko ensimmäisellä. Ensimmäinen joulupäivä kertoo:"Jumalalla on ihmistä kohtaan hyvä tahto". Toinen joulupäivä vastaa, mitä ihminen tästä ajattelee...vetää tämän sanoman julistajat toreille ja kivittää heidät.
Toinen joulupäivä on sopiva muistutus Jumalan pelastushistorian
ulottuvuuksista Jeesuksen seuraajan elämään.
Vapahtajan syntyminen jouluna merkitsi Jumalan pelastustekojen ihmestymistä
ihmisten keskuuteen ihmisen muodossa. Se merkitsi Jumalan Pojan
kärsimystien alkamista maailman syntien tähden. Siksi joulu
on uskovalle ylistyksen ja palvonnan aikaa. Tämän toisen
joulupäivän tekstit vievät uskovan kohtaamaan sen kivun
ja ahdistuksen, jonka keskeltä Vapahtajan ylistys ja palvonta kaikkein
kirkkaimmalla tavalla nousevat.
Jo Vanhassa Testamentissa näemme, kuinka Jumalan pelastustekojen
keskellä ylistys ja ahdistus kulkevat rinnakkain. Jeremia oli
yksi näiden pelastustekojen julistaja, jonka Jumala pani "kärsimysten
ristin kouluun."
Jeremia oli papin poika Anatotista Jerusalemin pohjoispuolelta. Hän eli hyvin turvattua elämää aina vuoteen 627 eKr saakka, jolloin Jumala kutsui hänent, noin 25 vuotiaana nuorukaisena valtakuntansa työhön. Jerusalemin temppelin papin piti olla vähintään 30 vuotias ollakseen riittävän kypsä palvelustyöhön ja vastuunkantamiseen. Ei siis ihme, että Jeremia kutsun saatuaan yritti käyttää "alaikäisyyttään" perusteena Jumalan kutsusta kieltäytymiseen. Jeremia sai kuitenkin lohdun ja rauhan tehtävänsä toteuttamiseen, kun Jumala itse pani sanansa profeetan suuhun. Hänen piti julistaa sekä tuomiota että pelastusta, lakia ja evankeliumia. Jumalan tuomion välineenä tulisi toimimaan nouseva Babylonian maailmanvalta. Jeremia kannatti myöntyvyys politiikkaa, eräänlaista YYA-sopimusta, Babyloniaan nähden ja siksi oli useiden johtajien silmissä kavaltajan poltinraudalla merkitty.
Tehtävässään kansansa profeettana Jumala pani Jeremian kannettavaksi "Kristuksen ikeen", ristin ja ahdistuksen. Herra käsitteli profeettaa kuin kärsivää palvelijaansa: Jeremia sai tuntea Jumalan lyönnit elämässään. Kun Jeremian julistama sana sattui, eikä ollut vallalla olleiden uskonkäsitysten mukaista profeetta joutui kantamaan "ristin häpeää" mm. pantuna jalkapuuhun. Edes kuningas Josian toteuttama uskonpuhdistus vuonna 621 eKr. ei saanut aikaan Juudan johtomiesten kääntymistä Jumalan todelliseen avuksihuutamiseen.
Jeremian kohdalla tämä kaikki oli tuskaista. Hänelle kävi kuten käy meillekin: Jeremia väsyi ristin kantamiseen. Päivän tekstinämme olevassa runollisessa katkelmassa profeetta kuvaa tuntojaan, jotka Jumalan sanalle uskollisena pysyminen hänelle toi. Ne vaihtelevat katkeruudesta ja kapinasta Jumalan ylistämiseen.
Jeremia joutui itse häpeän ja naurun alaiseksi. Hän joutui suorastaan huutamaan väkivaltaa ja sortoa niille, jotka sitä itse harjoittivat. Hänen johtopäätöksensä tästä oli, että "Herran sana on tullut minulle häväistykseksi ja pilkaksi pitkin päivää." Jumalan antama risti, kärsimys sanan tähden, painoi Jeremian alas. Se tuntui liian rakskaalta. Siksi hän ei enää tahtonut edes ajatella Herran sanaa eikä lähettäjäänsä eikä puhua hänen nimissään. (20:9).
Jeremiassa on aitoa rehellisyyttä hänen itsetilityksessään.
Hän sanoo, että oikeastaan Jumala on "vietellyt" hänet sellaiseen,
joka koitui hänen onnettomuudekseen. Raamattumme käännös
"Herra sinä olet taivutellut mina ja minä olen suostunut" on
melko lievä. Vietellä olisi parempi.
Tätä samaa - viettelyä - ovat yrittänyyt myös
Jeremian ("ystävät") aikalaiset: Jos kerran Jeremia
on antautunut Jumalan vieteltäväksi tähän tehtävään,
joka on selvästi koitunut hänen vahingokseen, ehkä hekin
saavat hänent vietellyksi sellaiseen, joka tekee Jeremiasta ja hänen
julistuksestaan lopun. Näiden ihmisten vakaumus oli, että
Jumala ei voi antaa hurskaalleen kärsimystä. Koska Jeremia
kuitenkin kärsi, täytyi tämän ollan merkki Jumalan
rangaistuksesta Jeremian elämässä.
Jeremia sai kuitenkin huomata, että Jumalan sana joka painaa alas, on myös Pyhän Hengen voima:"Se on kuin polttava tuli" joka on pakko päästää irti (20:9). Paavali koki samaa sanoessaan, "että Kristuksen rakkaus vaatii meitä..." (2 kor 5:14). Totuus Jumalasta on aina totuutta rakkaudesta. Se on kuitenkin salautunutta rakkautta, joka kätkeytyy ristin alle. Silti se viettelee meidät yhä uudelleen puolellee kuten Jeremian.
Tämän rakkauden voimasta Jeremiakin puhkesi ylistämään Herraa, joka ristin annettuaankin pelastaa köyhän palvelijansa "pahojen käsistä". Tätä hän ei tee poistamalla kärsimystä ja ottamalla ristiä pois, vaan antamalla uuden toivon lopullisesta voitosta. Tämä uusi toivo on siinä, että Jumala tuntee sisimpämme ja hänelle saa jättää (oikeammin paljastaa) kaikki asiansa. Lopullinen oikeus toteutui Jeremiankin kohdalla siinä uudessa liitossa, josta Herra pani Jeremiankin profeettana jo ennakkoon julistamaan.