Tähtitieteilijät ovat vuosisatojen aikana pyrkineet selvittämään Beetlehemin tähden arvoitusta ja melko yksimielisiä ollaankin siitä, että tuo ilmiö on todella ollut ja syntynyt kahden planeetan Jupiterin ja Saturnuksen konjunktuurissa kuten he sanovat eli niiden kulkuratojen leikkaamisessa niin että maahan näkyi kuin olisi ollut yksi poikkeuksellisen kirkas tähti, jota seuraamalla - siis kulkemalla idästä länteen tuo ilmiö pysyi kasassa - eli tähti johdatti.
Jouluevankeliumin sivuhenkilöinä olivat lännen mahtavat - Rooman keisari ja maaherrat, loppiaisen sivupääosia näyttelee itämaan tietäjät. Näin Jumalan ilmoituksen sana tahtoo liittää Vapahtajan syntymisen koskettamaan koko maailmaa idästä länteen saakka. Kedon köyhistä paimenista, idän tiedemiehiin - se on kaikille kansoille.
Loppiainen on perinteisesti ollut lähetyksen pyhä. Niinkuin idän tietäjät tulivat ja kumartivat vastasyntynyttä Jeesuslasta - niin on tarkoiteettu yhä tämään, että kaikkialla maailmassa Jeesuksen pyhä nimi tulisi kunnioitetuksi.
Tässä kirkon edessä on tuo lähetyskynttelikkö.
Se sympolisoi aivan erinomaisella tavalla juuri loppiaisen lähetyspyhän
sanomaa.
Ylinpänä siinä on risti. Koko maailman synnit
on sovitettu Golgatalla, Jeesuksen ristinkuoleman kautta.
Alinpana tuossa kyntelikössä on Daavidin tähti - juutalaisuuden
symboli...Jeesus syntyi niinkuin oli jo Aabrahamille luvattu juutalaiseen
kansaan. Sanoma jumalan ilmoituksesta lepää sillä
pohjalla.
Lähtee kolme tankoa ylöspäin..Pyhä kolminaisuus,
Isä, Poika ja Pyhä Henki pitää koko maailmaa yllä.
Jos Jumala vetäisi varjelevan kätensä pois edes sekunniksi
kaikki romahtaisi. Elämme todella, siksi että Jumala näin
tahtoo ja siunaa joka hetki.
Päivän tehtissä tämä Jumalan kaikkivalta esiintyy
monella tavalla
- kysymyksessä:"Missä messiaan oli määrä syntyä?"
Tai sanassa kun aika oli täyttynyt...Kaiken takana ei sittenkään
ole sokea sattuma, vaan kaikkivaltias Jumala, joka liikuttelee niin tähtien
joukot (konjunktuuri), kuin maailman mahtavien suuta (keisarilta kävi
käsky), että tutkimuksia tekevät viisaat (tietäjät)
- tai paimenet kedolla:"Nyt Beetlehemiin".
Iso pallo kyntelikössä kuvaa maapalloa, kun sytytämme
kyntilän ja panemme sen paikalleen: etelään, pohjoiseen,
itään tai länteen -niin se kertoo myös minun pienen
uhrini kautta jossakin voi Jeesus valo tulla esiin. Joko julistetun
sanan kautta, evankelioivana lähetystyönä tai palvelevan
rakkauden kautta, diakonisena lähetystyönä: koulut sairaalat...
maanviljelysprojektit...
Lähetykselle uhraaminen ei vain tämän kyntelikön kautta vaan..antamalla aikaamme rukoukseen, voimiamme myyjäisen tai päivällisten valmistamiseen tai lähetyskerääjänä toimimisessa tai millä muulla tavalla tahansa...tai antamalla yksinkertaisesti rahaa, kuten mm. tämän päivän kodehdin kautta meillä tarjoutuu mahdollisuus tehdä., me olemme näillä tavoilla siinä asemessa kuin itämaan tietäjät seimellä: " Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja." Tänään ne kalliit lahjat annetaan lähetystyölle..se on anti Jeesukselle, kun sanoma hänestä ja hänen rakkaudestaan kiirii kaikkeen maailmaan.
Nykyinen ns. jälkikristillinen maailma esittää vähän
väliä hyvinkin kriittisiä arviota lähetystyön
oikeutuksesta tai arvosta. Joko koetaan niin, että apua tarvitaan
myös täällä kotimaassa, mikä sekin on aivan totta
ja onkin tuhoisaa, jos näin asetetaan hyviä asiota vastakkain...mutta
sanoma Jeesuksesta on enemmän kuin ajallinen...se on tärkein...Menkää
kaikkeen maailmaan ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsekseni.
Toinen kriittinen ääni kohdistuu tähän: Heillähän
on uskontonsa. Lähetystyötä pidetään ei-kristillisen
suloisen ja kiehtovan rauhan häiritsemisenä. Moni puhuu
nykyisin niinpäin, että meidän pitäisi ottaa oppia
idän uskonnoista..ja paljon sieltä on tullutkin ja tulee
koko ajan lisää. Paljon enemmäin kuin osaamme edes
ymmärtää. Itämään gurut eivät
ole tulleet etsimään seimen lasta, vaan julistamaan uutta valaistuksen
aikakautta. He eivät tule kamelilla ratsastaen vaan jotkut jopa
omilla suihkukoneillaan rahaa ja palvontaa etsien. Heidän eteensä
ovat polvistuneet suuret massat aikamme ns. älymystyä, kultturivaikuttajia,
mediaalan ammattilaisia...niinpä lehdet ovat nykyisin täynnä...horoskooppeja...ennustajia..selvännäkemistä..rajatiedon
ja vaihtoehtoisen lääkinnän asioita...yhteiseltä nimeltää
New Agea...
Miten erilaista olikaan itämaisten tietäjien tulo länteen.
Siinä ei kerätty lahjoja itselle eikä tuotu omaa valoa palvottavaksi.
He tulivat juuri tuolta persian, babylonian seuduilta jota kulttuuria new
age uskonto nyt niin palvoo.
He, tietäjät lähtivät etsimään Jumalan
ilmoituksen mukaista valoa.
Tähti ei ollut varsinainen johdattaja,vaikka se olikin ennalta
tiedetty merkki (4 Moos.24:17 ja Mikka 5:1,3) "Tähti nousee Jaakobista
valtikka kohoaa Israelista...."
Varsinainen johdattaja oli Jumalan profeetallinen sana.
Tähti kuusemme latvassa kuvaa Jumalan sanaa, joka on meillekin ainoa
todelline opas elävän Kristuksen luokse!
Miksi tietäjät tulivat...vain tieteenkö tähden?
Ei varmasti, vaan Kumartamaan tähtijoukkojen Herraa. Jumalan
Poikaa...Heidänkin pelastajaansa. Koko tähtitaivas kirkkaudessaan
oli vain varjo siitä valosta, jonka he seimellä kohtasivat.
He eivät avaneet vain aarrearkujaan, vaan ennekaikkea sydämensä.
Edes maaherran käsky tulkaa ilmoittamaan minulle..ei painanut enää
mitää...yksi oli tullut yli kaiken: Kristus Jeesus.
Heidät oli ajanut matkalle se sisäinen tarve, joka ajaa ihmistä
etsimään "missä on se äsken syntynyt" siis pelastajaa,
rauhanruhtinasta...ikuista elämää..anteeksiantoa synneistä...mahdollisuutta
mahdottomalle.
Hän joka on pannut tähdet radoilleen, on pannut sisimpäämme
äänen joka etsii yhteyttää Häneen, Herraan!
Sitä huutoa kuvaa aikamme ihmise epätoivoinen etsintä kerran
jo taikauskona pihalle nauretusta ja hylätystä magiasta yms:sta.
Tai rauhaa satunnaisesti ovelle tulevilta Jehovan kauppamiehiltä.
Maa on kuiva kuin imupaperi. Mikä tahansa kelpaa kun on tosi
jano. Tässä on kutsu lähetystyöhön, joka
todella alkaa kuten sanottu kotiovelta ja ulottuu maan ääriin
saakka.
Puhe tietäjistä..s.o. aikansa kultturihenkilöistä
kutsuu meidät rukoukseen ja lähetykseen ns. kulttuurin miljööseen.
Tätä elänaluetta ei saa, kuten viime vuosikymmeninä
on kuitenkin näyttänyt käyvän, jättää
kristiilisen julistuksen ja rukouksen ulkopuolelle. Jumalan ilmoituksen
sana koskee myös sitä kulttuuria, jonka keskellä seurakunta
elää. Jumalan kunnian on saatava ilmestyä myös
kulttuurillemme. Kulttuurimme ja sen edustajien on myös päästävä
kumartaen kunnioittamaan Herraa. Tämä ei koske vain meidän
länsimaista kulttuuriamme, vaan kaikkea kulttuuria, tässä
on ajateltavaa lähetystyölle.
Muuta nimeä ei ole annettu jossa meidän pitää pelastuman
-sanoo raamattu - kuin Jeesus! Siksi myös me vielä tänään
jouluajan päätäspäivänä-..polvillemme vastasyntyneen
edessä...laiminlyöntejämme hänen asiallaan katuen,
uutta voimaa rukoillen, hänen anteeksiantoaan ja siunaustaan vastaan
tottaen.
Saamme tänään olla yhtä onnellisia kuin tietäjät
jotka vihdoin löysivät vaivalloisen matkan jälkeen seimelle.
Mekin olemme seimellä, onhan meillä pyhä sana - itse Kristus
Jeesus.