Marraskuussa julkaistiin tutkimus, jossa työelämän suurimpana ongelmana pidettiin työuupumusta. 7 % ilmoitti jo sairastaneensa sen ja sitä itsessään ainakin ajoittain oli havainnut peräti 80 % työntekijöistä.
Kenen on vastuu? Mitä asialle voi ja pitää tehdä?
Kuinka laajalle ulottuu yrityksen vastuu? Entä ammattiliiton tai ammatti osaston. Entä minun itseni. Ennen kuin jatkan tästä kerron oman tarinani. Olin vuosi sitten 7 kuukautta sairaslomalla työuupumuksen tai kuten yleisesti sanotaan, burn outin takia.
Papinkaan työ ei ole sitä, että sunnuntaina saarnataan ja joku kaste ja hautaus toimitetaan silloin tällöin, vaan työviikot muodostuvat väliin kestämättömän raskaiksi. Meillä ei ole työaikaa ja siksi ongelmana on työn rajaaminen. Tunnollisena työntekijänä en milloinkaan oikein uskaltanut ajatella nyt saa riittää tältä päivältä, sillä työ ei lopu: Aina on ihmisia, joiden luona pitäisi käydä, aina on puheita tulossa joita pitäisi valmistalla: Tekemättömien töiden pinkka kasvaa nopeanpaa kuin entisiä tulee valmiiksi. Yksi kiusallinen asia on, se että palautetta ei paljoakaan saa. Ainakaan positiivista...kun rippikoulu on pidetty, toki nuoret sanovat tämä oli elämäni 10 parasta päivää, mutta sitten heistä valtaosaa ei näe ainakaan seurakunnan ympyröissä tai jos sattumalta näkee vaikka viikon kuluttua leiristä, niin eipä sitä pappia kehtaa olla tuntevinaan. Erilaiset rutiinit veivät kaiken ajan ja omalle mahdolliselle luovuudelle ei jäänyt tilaa. Eivätkä ne odotukset joita pappiin kohdistetaan myöskään ole vähäiset - Vaarana on tulla ulkoapäin ohjautuvaksi: Ihmiseksi, jolle muut sanelevat, mitä sinä olet ja saat olla. Tätä kuvailua voisi jatkaa loputtomiin, mutta jokatapauksessa jo vuosia sitten verenpaineeni nousi hälyttäviksi ja viikko sairaslomaa ja taas mentiin. Tein työni,mutta muun jaksaminen vaikka miten lenkkeilin tuntui vaikealta. Kun lapset selittivät innokkaasti asioitaan nyökyttelin ja sanoin joo, mutta tuskin jaksoin kuunnella, mitä heillä oli asiaa. Vapaapäivinäkin ajatukset askartelivat työssä tai myöhemmin yhä enemmän siinä jaksamisen asioissa. Näin meni vuosia...uni tuli levottomammaksi...väsymys totaaliseksi pitkin päivää...kun kuunteli asiakasta ja hänen huoliaan, siihen ei jaksanut paneutua muuta kuin rutiinin omaisesti. Olin kuin kuiva hedelmä, josta mehut oli puristettu pois. Mutta jatkoin ja jatkoin: Ajattelin pakko, mikä pakko...en kehtaa hakea apua...ja jos joku sivusikin jotain burn outiin liittyvää tuli torjunta päälle. Se tuli liian lähelle, en halunnut kuulla pelkäsin, jos kuulen se tarttuu ja vie mennessän. Halusin selviytyä, mutta alitajunta kyllä tajusi et poika jaksa...hellitä jo. Antaudu. Mukaan tuli uusia oireita...jotkut ennen rutiininomaiset tilanteet...esiintymiset: Häät, hautajaiset, liturgian toimittaminen alkoivat jännittää...eikä vain hiukan vaan niistä tuli tuskaa. Elimistöni alkoi kapinoida menoani vastaan ja viestitti: Muutos täytyy tulla. Ja tulihan se: Viikonloppu, jolloin piti soittaa työnantajalle - ei tule mitään: Verenpaine temppuilee...lääkäri määräsi 2 viikkoa sairaslomaa. Häpeä,näinkö tässä kävi ja pelko miksikä tämä parissa viikossa muuttuu ja syyllisyys, nyt muut joutuvat tekemään minunkin työt. Hain apua myös luotettavalta ystävältä ja aloin työstää itseäni: Sairaslomaa jatkettiin 2 kk lisää...toiset kaksi. Pikkuhiljaa, kun oli aikaa ajatella ja käydä elämäänsä ja sisintään läpi tajusin jotakin siitä kuka olen,miten ylisuuret vaatimukset minulla oli itseäni kohtaan. Miten kapeaksi elämäni oli jäykistynyt...pelkäksi työntekijäksi, jonka suurin näky on:"Kuinka jaksan tämän päivän iltaan!" Nyt kaiken tuon jälkeen sanon: Oli hyvä, että stoppi tuli näin:Olen saanut kasvaa tosi paljon ihmisenä. Sairasloma-aika kokonaisuudessaan oli jo toipumista. Vaikeinta olivat ne pari kolme vuotta selvästi ylirasittuneessa tilassa, mutta kuitenkin täyttä työpäivää vajailla voimilla tehden. Se oli tuskaa.
Tapaukseni on malliesimerkki burn outista.
Sitä voisi kuvata kuin virranpyörteeksi joka tempaa aluksi
kiertämään laajaa kehään..kierrosnopeus kasvaa
ja kehä pienenee. Lopulta on niin kiihkeässä menossa
että nousu sieltä pois tuntuu mahdottomalta. Virta vie mukanaan.
Työuupumuksen kehittymistä yksilöllä voisi kuvata seuraavalla:
työn vaatimukset
>>> <<<
ihmisen edellytykset
työn antamat mahdollisuudet >>>
<<< ihmisen tavoitteet ja odotukset
*
voimakas ristiriita
*
ponnistelu ylikuormittuneena ja turhautuneena
*
kyvyttämyys muuttaa tilannetta tai asennoitumista
*
väsyminen
*
toimintakyvyn heikkeneminen
*
työnilon katoaminen
*
kyynistyminen
*
hallinnan menettäminen
*
itsetunnon romahtaminen
*
työuupumus (masennus)
Kuten edellä oleva kertoo, loppuunpalaminen syntyy pitkäaikaisesta stressistä. Väsymys on ehkä ensioireista se vaihe, jossa asioihin pitäisi puuttua, että varsinaiselta burn outilta vältyttäisiin.
Loppuunpalaminen kohtaa useimmiten niitä, jotka ovat innostuneita työstään , asettavat vaatimuksensa korkealle ja ovat kunnianhimoisia. Tutkijat sanovat, että työuupumus on ennen muuta hyvien, lahjakkaiden ja ahkerien riski. Erityisen paljon uupumista on aloilla joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, mutta sitä ei voi rajata vain joidenkin ammttien ongelmaksi. Sitä on kaikilla aloilla.
Totaalista uupumusta lähellä on myös masennuksen käsite. Kun ei jaksa niin itsetunto romahtaa ja alakulo valtaa mielen. Masentaa. Väsyneen sosiaaliset kontaktit vähenevät.
Burn outissa ei ole kyse mielen sairaudesta, vaan itseasiassa me olemme rakennetut siten, että kun liikaa uhkaa tulee päälle puolustus toimii - jopa tiedostamattamme - burn out on äärimmäinen kulunvalvontajärjestelmä joka laukeaa päälle, kun vauhti on vaarallisen kovaa. Yksi oirehtii migreenillä toinen ajautumalla alkoholismiin kolmas sairastumalla vatsahaavaan tai syöpään. Me ihmiset emme ole koneita.
Miksi me sitten olemme niin työvaltaisia?
Puhutaan protestanttisesta etiikasta. Työ on meille luterilaisille
Jumalanpalvelemista. Olla kunnon kristitty on merkinnyt, tehdä
työnsä kunnolla. Tässä on nähty yksi syy
länsimaiden vauraudelle.
Mutta raamattu opettaa myös muuta, kuin tätä uhrautumista
ja tunnollisuutta. Siellä puhutaan myös levosta.
Lepo on yksi ihmisen elämän perustarpeita. Yhtä tärkeää
kuin riittävä ja monipuoline ravintokin. Moneen tautiin
auttaa päivä pari vuoteessa. Burn outissa väsymys
on niin syvä ja koko olemuksemme läpäissyt, että puhutaan
kuukausista jopa vuodesta, puolestatoista.
Stessattu ihminen pitää suurimpana haaveenaan kumpa saisi
levätä edes yhden päivä.
Sanon:"Levon laiminlyönti on synti" Jumala on antanut käskyn lepopäivästä...ei varmasti turhantähden. Hänkin, Kaikkivaltias, tarvitsi lepoa. Siinä meille ajattelemista!
Kun joskus muutamia vuosikymmeniä sitten visioitiin vuotta 2000.
Koneet tekivät työt: Ihmisillä oli paljon vapaa-aikaaa...aikaa
harrastaa, seurustella...mutta miten meni...Toiset raatavat jaksamisen
rajoilla, toiset kituuttavat työttömyyden kourissa. Eihän
tämän näin pitänyt mennä.
Kasvusta ja tuottavuudesta on tullut uusi raamattu. Minne on
unohtunut se tärkein ihminen.
Me tarvitsemme lepoa ja mahdollisuutta koota itseämme. Mutta auttako edes se? Onko kyse vielä jostakin syvemmästä? Ovatko arvomme yhtään kohdallaan kun todellisuus nyt on tätä? Mikä ajaa meitä tähän hirmuiseen vauhtiin: Ylpeys...en anna periksi; itsekkyys, minun taytyy saada, ansaita se ja se tavara...se on pakko...halu olla tai ainakin näyttää olevansa perempi tai vähintään yhtä hyvä kuin muut.
Ihminen tarvitsee sellaista lepoa, jossa sisin ei enää huuda soimauksia laiskuudesta, virheistä - ei vaadi uusia saavutuksia, vaan on vapaa! Tarvitsemme elämään oikean arvojärjsetyksen löytymistä: Itse, läheiseni, virkistys ja harrastukset ja sitten työ. Ja kaikkein pohjimmiltaan tarvitsemme sanaa:"Tulkaa minun tyköni te työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Sisäisen rauhan myötä menestyksen tavoittelu tai tarve oman elämän varmisteluun tippuu sille kuuluvaan asemaan. Kirkon piirissä on tätänykyä tosi tilaus hiljaisuuden retriiteille yms. missä saa kokea lepoa ja hyväksyntää. Jotain todellista, aitoa, syvää.
Burn outista jaksamiseen
Vaikka burn out on vakava kriisi, paranemisennuste on onneksi hyvä.
Nykyinen terveydenhoitohenkilökunta tuntee uupumuksen oireet jo kohtuullisen hyvin ja apua voi lähteä hakemaan sieltä, mielenterveystoimistoille näiden asioiden käsittely on jokapäiväistä ja asiantuntemusta eteenpäin löytyy. Aika ja lepo auttaa. On olemassa turvallisia uuden polven lääkkeitä, joihin ei synny riippuvuutta ja joiden sivuoireet ovat vähäisiä tai olemattomia. Keskustelusta joko ammatti terapeutin tai vaikka luotettavan työtoverin kanssa on apua. Tärkeää on ettei jää yksin, vaan saa lähteä etsimään toipumista.
Burn out on energiakriisi, jossa on kulutettu enemmän kuin on saatu
tilalle. Työn rasitusten vastapainoksi ihminen tarvitsee elämmäänsä
mielekästä, uutta energiaa antavaa vastapainoa.
Liikunta, luonto virkistää. Hae uusia asioita elämääsi.
Ihmisen identiteetii ei saa rakentua vain työn varaan. Harrastukset
ja läheiset ihmiset ovat sitä uutta arvojärjestystä.
Jos identiteetti rakentuu vain työn kautta jotain on pahasti vialla.
On muistettava, että levosta alkaa myös luovuus. Kun saa ja osaa tehdä työnsä luovasti ja vapaasti - se ei kulutakaan voimia, vaan päinvastoin antaa niitä lisää. Kun ilo poistuu, poistuu myös luovuus ja ihminen alkaa toistaa samoja vanhoja kaavoja. Uutta ei synny kun ei uskalla kokeilla mitään, mitä ei hallitse täydellisesti. Vähitellen huomaa tukehtuvansa tähän turvaansa, mutta on liian saamaton tehdäkseen mitään toisellla tavalla. On oltava osallinen elämästä - sivustakatsoja jää elämästä paitsi.
Varsin usein tämä arvojärjestyksen tarkistaminen vaatii rajun ravistelun. Mutta, jos raskaidenkin kokemusten lopputulos on parempi elämä, ilo, lepo, rauha...se tien on sittenkin kannatanut käydä. Aitoon elämään kuuluu myös omien rajojen nöyrä tunteminen ja tunnustaminen. Armahdus itselle ja toisille. Ihmisellä on oltava oikeus olla oma itsensä. Tässä muuten ollaan aidon uskon juurilla. Uskon, että hyvä Jumala haluaa huolehtia myös työpaikoista.
Miten selvisin?
Kun on selvillä omista heikkouksistaan ja tunnustaa luonteensa (niin vahvuudet kuin heikkoudetkin); kulloisenkin elämäntilanteensa sekä myös ne tilanteet, jotka juuri minulle tuottvat paineita on vastustuskykyisempi uupusta vastaan.
Elämäntavan ja arvojen on pysyvästi muututtava
Uupumuksen kokemisesta on aiheellista puhua myös esimiehen ja työtovereiden kanssa, sillä uupumisalttius on nykyisin yhä useammin koko työpaikan yhteinen ongelma. Yhdessä suunnitellen työnjakoon, aikatauluihin, työn mielekkääseen suunnitteluun ja tekemiseen on lähes aina mahdollista tehdä edes joitain jaksamista tukevia muutoksia.
On kuitenkin työpaikkoja, joissa lähes kaikki voivat huonosti ja tilanne on kroonisesti tulehtunut. Tällaisten burn out työpaikkojen tuntomerkkejä ovat kyvytön työnjohto, liika työkuormitus, huono ilmapiiri, myönteisen palauttteen puute,asioiden salailu ja työntekijän vähäisent vaikutusmahdollisuudet. - Ei siis ihme, jos uuvuttaa.
Työyhteisön tervehdyttäminen
Työtyytyväisyyden on todettu lisääntyvän sitä mukaan kun työnoa ja toimia oikeaksi kokemiensa asioiden puolesta.
Tiedämme, että entisaikojen tehtaan patruunoiden vastuualue oli erittäin laaja.Kuva on ehkä kullattu, mutta parhaimmillaan he suhtautuivat työntekijöihinsä melkein kuin omiin lapsiin. (Pahimmillaan kuin orjiin). He katsoivat siis tehtäväkseen huolehtia työntekijöistään mitä erilaisimmissa asioissa. Jotkut heistä rakensivat jopa kirkkoja.
Sitten tuli vaihe, jolloin määriteltiin yrityksen ja sen johdon vastuualue hyvin kapeaksi. Tämän nk. klassisen näkemyksen mukaan yrityksen tehtävä ja vastuu rajoittuu aineellisten arvojen - hyödykkeiden ja palvelujen - tuottamiseen.
Näin asia nähtiin myös siinä maamme uuden johtajapolven liikemoraalia koskevassa tutkimuksessa, joka julkaistiin viime vuosikymmenen alkupuolella (Liikkeenjohdon eettiset ongelmat 1982). Siinä vastaa jat asettivat eräät yrityksen vastuualueet seuraavaan tärkeysjärjestykseen:
1. Asiakkaan edun huomioonottaminen 2. Henkilökunnan työtehtävien
sisällön ja työtyytyväisyyden kehittäminen 3.
Voiton maksimointi pitkällä aikavälillä 4. Henkilökunnan
työllisyyden turvaaminen 5.Yhteiskunnan ja Suomen kansallisen edun
huomioonottaminen 6. Energian ja luonnonvarojen mielekäs käyttö
7. Ympäristöhaittojen välttäminen 8. Paikkakunnan ja
sen asukkaiden edun huomioonottaminen
80-luvun alun suomalaiset liikkeenjohtajat ilmoittivat siis kantavansa
suurta vastuuta asiakkaittensa ja henkilökuntansa edessä. Vasta
kolmannella sijalla oli voiton maksimointi pitkä aikavälillä.
Tällä vuosikymmenellä heiluri on taas heilahtanut toiseen suuntaan. Uusliberalistinen individualismi sovelletaan ei ainoastaan yksilöi hin vaan myös yhteisöihin, yrityksiin. Jokainen on oman onnensa seppä! Jokainen huolehtikoon itsestään! Vastuu rajoittuu siten omaan menestykseen, omaan selviytymiseen tilanteessa, missä kaikki joutu vat osallistumaan kilpailuun olemassaolosta. Ollaan vastuussa lähinnä vainitsestään. Yhteiskunta, valtio, kunta, kirkko ja muu kolmas sektori ottakoot vastuun häviäjistä!
Vast'ikään eläkkeelle jäänyt arkkipiispa John Vikström on lanseerannut ns. eettisen tulosvastuun käsitteen. Referoin hiukan häntä seuraavassa.
Eettinen tulosvastuu
Minkälainen siis on sellainen tulosvastuu, jota voidaan kutsua eettiseksi?
Jokaisessa yrityksessä on tietysti kysymys tuloksen tekemisestä. Pyritään niin hyvään tulokseen kuin mahdollista.
Ylimmässä johdossa ollaan eräässä mielessä kiinnostuneita ainoastaan viimeisestä rivistä tulosyksikön tilinpäätökses sä. Miten tähän tulokseen on päästy, kiinnostaa paljon vähemmän - minkälaisin satsauksin, minkälaisin kustannuksin jne. Kuinka voi työntekijä, ympäristö, liikekumppanit, yhteiskunta (jotka kaikki liittyvät myös siihen itse tuloksentekoon, joko suoraan tai välillisesti).
Näkymys on levinnyt nyttemmin teollisuudesta muuallekin.
Jopa terveydenhoito- ja sosiaalialalla on pyrkimyksiä samaan suuntaan.
Kyseessä näyttää olevan aatevirtaus, joka näinä
taloudellisen niukkuuden ja uusliberalistisen markkinaideologian vuosina
leimaa ja
strukturoi yhä laajempia osia yhteiskunnastamme. On oltava päämäärätietoinen,
kustannustietoinen, rationaalinen, taloudellinen, tehokas, mieluimmin myös
itsekannattava. Koko yhteiskunnasta näyttää tulevan erilaisten
tulosyksikköjen yhteiskunta.
Tällaisessa kehityksessä on varmasti paljon hyvää ja varteenotetta vaa, varsinkin aloilla, missä oleminen on saattanut korostua liikaa tekemisen kustannuksella ja missä ei ole riittävästi tiedostettu, mitä varten ollaan olemassa. Näin pitkälle kaikki siis näyttää hyvältä - mutta vain niin kauan kuin myös pohdinta loppuu tähän.
Ryöstöviljelyn kiusaus ja vaara
Kriittinen kysymys kuuluu: Onko näkökulma riittävän laaja ja aikaperspektiivi riittävän pitkä, kun edellämainittuja tuloksia yrityksissä ja julkisella sektorilla määritellään ja lasketaan? Mikä on toiminnan todellinen hinta? Mitkä ovat todelliset kustannukset? Ovatko kaikki kustannukset mukana tuloslaskennassa? Keiden kustannuksella tehdään tulosta? Tällaiset kysymykset siirtävät pohdinnan eettisen tulosvastuun puolelle. Kyseessä on tällöin toiminnan suhde laajempaan kokonaisuuteen.
Liian kapean näkökulman ja liian lyhyen aikaperspektiivin kiusaus ja vaara on koettavissa monilla elämänaloilla. Siellä missä tätä houkutusta ei onnistuta vastustamaan, on tuloksena usein elämän ryöstöviljely. Ryöstöviljelyhän on sitä, että otetaan irti enemmän kuin mitä kasvualusta kestää. Pyritään niin nopeaan tulokseen, ettei kunnioiteta elämän omaa lainalaisuutta, ei kasvun lakia, ei uusiutumisen lakia. Huominen unohtuu, myös se ympäristö, missä toimitaan.
Meistä tämän päivän ihmisistä on tullut lyhyen tähtäyksen, lyhyen perspektiivin ihmisiä. Tavoitteenamme on nopea menestys, nopea voitto, nopea rikastuminen, nopea tervehtyminen, nopea onnistuminen, nopea tyydytys. Päästiin tavoitteeseen, mutta millä keinoin, mihin hintaan?
Sana ryöstöviljely on turhan tunnepitoinen ja dramaattinen tässä yhteydessä, mutta se voinee auttaa meitä näkemään sitä problematiikkaa, joka on taustalla, kun puhutaan eettisestä tulosvastuusta.
Eettistä arviointia tarvitaan myös suhteessa yhteiskuntaan, luontoon, mutta enenmuuta suhteessa ihmiseen. On ollut tapana puhua kauniisti ihmisestä yrityksen tärkeimpänä voima varana. Tosin on viime vuosina näyttänyt siltä, että ihminen on yrityksen suurin rasite, koska yritysten ns. tervehdyttäminen on niin usein aloitettu henkilöstä supistamalla.
Mutta jos halutaan pitää kiinni ajatuksesta, että ihminen on yrityksen voimavara - mitä hän varmasti onkin - silloin pitää kysyä, miten tätä voimavaraa käytetään. Voiko ihminenkin, henkilökunta, joutua ryöstöviljelyn kohteeksi? Voiko siis käydä niin, että otetaan tälläkin kohtaa irti enemmän kuin mitä kasvualusta kestää?
Eettiseen tulosvastuuseen kuuluu tämän mukaisesti se, että henkilökunnalle annetaan mahdollisuus kasvaa, kehittyä, uusiutua myös itse työssä, ei ainoastaan työn ulkopuolella. Tänä yksilöllisyyden aikakautena ihmisillä on korostetusti tällaisia odotuksia ja nämä kuuluvat mielestäni selvästi työyhteisön ja sen johdon vastuun piiriin.
Kestävä kehitys
Käsite eettinen tulosvastuu muistuttaa meitä siitä, ettei pidä etsiä eikä kulkea oikoteitä menestymiseen. Samalla se laajentaa menestymisen tavoitetta koskemaan myös sitä laajempaa kokonaisuutta, jonka osana ollaan ja jonka varassa viime kädessä eletään.
Stressi kuriin
Joissakin tutkimuksissa on kyselty keinoja jaksamisen parantamaseksi. Organisaatioiden toiminnan tavoitteiden ja päämäärien selkeyttäminen nousi vastaajien mielestä parhaaksi tavaksi työpaikan hyvinvoinnin lisäämisessä. Myös työnjaon selkeytys, kommunikaation ja vuorovaikutuksen lisääminen sekä henkilöstön lisäys parantaisivat vastaajien mielestä työilmapiiriä ja edesauttaisivat työmotivaatiota ja työssä.
Työpaikat voisivat kehittää vapaamuotoista toimintaa. Työhön ei kannata suhtautua liian vakavasti. Rento huumori, avoimuus...ovat hyvä lähtökohta.
Burn out voi olla ovi uuteen elämään
Burn outillakin voi olla myönteinen tarkoitus. Monet muutkin elämänkokemukset, joita emme soisi tapahtuvaksi muille, opettavat meille jotain tärkeää, usein itsestämmekin. C. Jungin mukaan uupumuksen läpikäyminen saattaa auttaa meitä pääsemään lopulta parempaan sisäiseen tasapainoon itsemme kanssa. Näin olen myös itse kokenut.
Sitten luottelonomainen lista:
Jaksamiseen
1. Lopeta ongelman kieltäminen, kuuntele itseäsi, elimistöäsi,
tunteitasi
2. Ota huomioon omatkin tarpeesi, ei vain työpaikan, lasten
, urheiluseuran...terpeita
3. Älä eristäydy, älä tee kaikkea yksin
4. Miten voisi työskennellä järjestelmällisemmin
5. Opettele sanomaan "EI" Kieltäydey kohtuuttomista vaatimuksista
6. Järjestele arvosi uuteen uskoon
7. Pidä huolta kunnostasi, unestasi...terveet elämäntavat
8. Säilytä huumorintajusi ja rentoudu
9. Puhu ihmisille joihin luotat, avaa itseäsi
10. Ole valmis myösntämään, että sinäkin
voit olla väärässä. Anteeksi ja kiitos.