Yhtäkkiä ajatellen tällaiset puheet ja vaatimukset tuntuvat olevan hirvittävän kaukana tämän maailman todellisuudesta ja realiteeteista. Kaikkialla näemme kovuutta, kostoa, oman edun tavoittelua.
Meidän maailmamme tuntuu arvostavan enemmän kovuutta ja oveluutta kuin periksiantamista ja lempeyttä. Ihailemme sitä, joka osaa sanoa viimeisen sanan.  Kovuus on valttia niin kielenkäytössä kuin muuallakin.  Sankari on se joka poistuu taistelupaikalta voittajana.  Nämä asenteet ovat syvällä kulttuurissamme ja olemuksessamme. Yksilön kovuus lisää yhteiskunnan kovuutta ja päinvastoin.  Kierre tuntuu loputtomalta. Väkisinkin tulee mieleen Jeesuksen sana lounajan ihmisstä:"Kun laittomuus pääsee valtaa kylmenee rakkaus."

Toki sisimmässämme ymmärrämme, että jossakin täytyy kulkea kovuuden ja liiallisen kovuuden raja.  Hyväksymme periaatteessa koston johonkin rajaan saakka...

Toisin sanoen elämme sittenkin siinä samassa maailmassa josta Jeesus puhuu tekstissämme.  Maailmassa jossa realismia on yhä lause:"Silmä silmästä ja hammas hampaasta."

Toisaalta me, jotka hyväksymme "pienen pahan" ja vieläpä pidämme sitä ei vain hyväksyttävänä, vaan jopa hyvänä ja ihailtavana asiana, ihmettelemme ja paheksumme kun tässä asenteessa on menty hiukan pitemmälle: Vilppi on muuttunut petokseksi.  Näpistys varkaudeksi.
Huomaammeko: Logiikkamme ei ole kestävä. Tällä ilmiöllä on myös nimi: Venyvä omatunto. Raamatun kielessä myös sanaa sokeus käytetään tässä yhteydessä.

Jeesuksen logiikka ja moraali on toista:"Älkää tehkö pahalle vastarintaa.  Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.  Jos joku yrittää sinulta oikeutta käymällä viedä paidan, anna hänelle viittasikin..."

Näiden kahden asenteen vertailun kautta huomaamme mitä on synti ja mitä pahuus.  Hyvyys ei riitä.  Pitää olla täydellinen.  Jumala on täydellinen ja pyhä.  Pahaa Hän, Pyhä ei hyväksy vähäisessäkään määrin.  Siksi Jeesus opettaa ja vaatii:"Olkaa siis myös te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen  on."
Samalla kun raamattu tätä täydellisyyttä vaatii se korostaa, että kenestäkään ei ole tätä mittaa täyttämään:"Kaikki ovat poikenneet pois...ei ole hyvää yhden yhtäkään."

"Kuka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven", sanoi
Jeesus synnistä kiinni jouneen naisen kivittäjille.  Raamattu kertoo miten yksi toisensa jälkeen pudotti kivensä ja meni pois.  Pian oli jäljellä vain syntinen nainen ja Jeesus.
Tämä on kuva todellisuudesta: Minä syntinen ja puhdas Jeesus.
Jeesus sanoi:"En minäkään sinua tuomitse, mene äläkä enää syntiä tee."

Raamattu opetaa, kosto on Herran.  Meille, opetuslapsille, annetaan ohje - siunatkaa - älkää kirotko."
Sensijaan yhteiskunnalla tulee olla oikeus toimia pahuuden minimoimiseksi ja hyvän edistämiseksi.  Tässä taistelussa esivalta joutuu joskus käyttämään pakkoa.  Sillä on siihen oikeus ja jopa velvollisuus.  Sensijaan yksilön ei tällaisia oikeuksia voi itselleen ottaa.

Jeesuksen opetus on lopultakin äärimmäisen realistista.  Hän tietää millainen tämä maailma ja millainen ihmisluonto on.  Hän tietää lankeemisemme koko syvyyden ja heikkoutemme olla sitä mikä on oikein.  Hän opetaa:  Meidän oma hyvyytemme jää Jumalan mittapuun mukaan aina vajaaksi. Tämä meidän on tajuttava.  Omin ansioin emme voi pelastua, vaan olemme kadotetut.

Me, jokainen. tarvitsemme Jeesusta. Hänen pelastustyönsä meidän syntiemme sovittamiseksi riittää.
Siksi tänäänkin:  Painakoon Pyhä Henki meitä itsessämme alas:
Näkemään syntimme ja syyllisyytemme, mutta samalla osaottakoon meille armon ja anteeksiannon Jeesuksen veressä.  Siinä on ainut pakopaikka syntiselle.  Ainut anteeksiantamus.