Ennenkuin luen tekstin, hiukan taustaa: Daavid oli jo kuningas
ja laajenevan suurvallan hallitsija. Hänellä oli perhettä,
rikkautta ja kaikkea mitä ajatella voi, mutta aina tahtoo ihminen
lisää: Nyt tuo kuningas oli ihastunut erään sotapäällikkönsä
hyvin kauniiseen vaimoon ja tahtoi hänet omakseen. Siksi hän
kehitteli juonen, lähetän tuon sotapäällikön,
Uurian sellaiseen taisteluun, että hänen tuhoutumisensa on varma
ja näin voi rauhassa naida itselleni tuon lesken - Batseban.
Ja näin hän myös menetteli. Daavid lähetti
Uurian hyökkäykseen, josta hän ei selvinnyt ja ennenpitkää
nai leskeksi jääneen Batseban. Ja elämä jatkui, niin,
onnellisenako...Daavid oli rakastunut Batsebaan, heille syntyi lapsia...kuninkuus
vahvistui yhä...valtakunta voi hyvin, mutta entä kuningas Daavidin
sisäinen maailma. Sitä jäyti, ehkä Daavid ei sitä
oikein kunnolla itsekään tajunnut, mutta hyvä ei aivan ollut.
Ja sitten eräänä päivänä kuninkaan luo tuli
profeetta: Naatan ja puhui hänelle näin:
Nousemme kuulemaan: LUE!
Ensinnäkin luettu on kuin malliesimerkki tosi profeetan toiminnasta.
Pelottomasti Naatan astuu yksinvaltiaan eteen saattaakseen tämän
huomaamaan ja tunnustamaan rikoksensa. Tällainen lahjomaton
rehellisyys vei monen profeetan jopa martyyriuteen. Naatanin siulunhoidollinen
viisaus oli suuri. Hän maalaa kuninkaan nähtäväksi
kuvan, joka tunneperäisesti nostaa kenen tahansa oikeutetun vihastuksen
ja ajaa Daavidin lausumaan ankaran tuomion:"Niin totta kuin Herra elää,
se mies, joka noin teki, on kuoleman oma."
Kuninkaan oikeudentunto oli herätetty...tuollaista julmuutta ei
hänen valtakunnassaan hyväksytä...väärintekijää
tuli rangasista. Oikeudentunto oli herätetty!
Meidänkin oikeudentuntomme herää kun Karpo näyttää raparttejaan, joissa aivan selvästi vahvempi sortaa heikompaa...joissa pieni ihminen on yksin suuren ja julman byrokratian edessä... tai kuin silmiemme eteen tuodaan kaikkein kurjimpia nälkää näkeviä ja verille lyötyjä ihmisiä kolkista, joissa vahvempi kansa sortaa ja raiskaa heikompaa. Ei oikeudentunto ole meiltäkään kuollut. Emme hyväksy vääryyttä - ei hyväksynyt Daavidkaan:"Kuolema, sille miehelle, joka tuollaista tekee."
Oikeudentunto toimii, mutta OMATUNTO NUKKUU!
Daavidin kohdalla sen herätti profeetan lyhyt sana:"Se mies olet sinä!"
Miten saarnata lakia, se on myös tämän ajan julistajan kysynyt. Miten se toimiva oikeustaju voisi tulla toimivaksi omaksitunnoksi.
Käskyihin on jotenkin totuttu:"Älä varasta"..no kukapa meistä varastaa...tai pieni vilppi...selitämme kenelle siitä on haittaa ja niinhän kaikki tekevät tai köyhältä en voisi ikinä ottaa vääryydeltä, mutta sillä on niin ja niin paljon ja millä konsteilla hankittua, ettei kai sillä väliä, vaikka osingolle pääsen minäkin jne jne...saatana on mestari selittämään...Onko sillä niin väliä...onko Jumala todella sanonut niin...
Käskyt on moneen kertaan tämän ajan ihmisen tajunnassa selitetty vanhaniakaiseksi...kirkon ja uskonnon kenttään kuuluviksi...asioiksi joita noudattakoot ne joita muutenkin uskonasiat kiinnostavat...ja kun eivät edes he...se yksikin pappi tai se tunnettu uskova...oletko kuullut...
Ja kuitenkin:"Se mies olet sinä!" Ja se olen minä, joka olen tehnyt väärin. Ei vain joskus, vaan teen väärin tosiasiassa jatkuvasti. Ja suurin vääryys on se, että en sitä edes itse huomaa.
Daavidiin sana sattui. Tuskin se olisi sattunut, jos profeetta
olisi tullut syytös huulillaan nuhtelemaan kuningasta...hän tuli
ei korviin, vaan omaantuntoon puhumaan: Daavid havahtui: Hänessä
heräsi todellinen synnintunto. Me tiedämme hyvinkin tarkaan
millainen, sillä psalmmin 51 Daavid on kirjannut tuntemuksensa.
Luen tuon psalmin:
"Daavidin psalmi, profeetta Natanin käytyä hänen luonaan
sen vuoksi, että hän oli koskenut Batsebaan.
Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun
syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi. Minä tiedän pahat tekoni,
ja minun syntini on aina minun edessäni.
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi. Oikein teet, kun minua nuhtelet ja syystä sinä minut tuomitset. Syntinen olin syntyessäni, synnin alaiseksi siinnyt äitini kohtuun. Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden - ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi.
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki
pahat tekoni. Jumala luo minuun puhdas sydän ja uudista minut,
anna vahva henki. Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Anna
minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata,
niin opetan tiesi sinusta luopuneille, ja he palaavat sinun luoksesi.
Jumala, pelastajani, päästä minut verivelasta, niin minä
riemuiten ylistän hyvyyttäsi. Herra, avaa minun huuleni,
niin suuni julistaa sinun kunniaasi.
Jos toisin sinulle teurasuhrin, se ei sinua miellytä, polttouhriakaan
et huoli.
Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä
et hylkää, JUmala.
Osoita Siioinille laupeutesi ja rakenna jälleen Jerusalemin muurit!
Silloin otat vastaan määräuhrit, ja alttarille tuodaan
teurashärät."
Ulkoapäin tuleva tuomio usein vain kovettaa; ihmisen on itse nähtävä syyllisyytensä ennenkuin hän murtuu katumukseen. Tosi herätyksessä avautuu kadotuksen kuilu. Silloin tarvitaan jotakin Naatania, joka on tinkimättömän rehellinen niin lain kuin myös armon julistamisessa.
Tekstimme vakuuttaa, ettei ole olemassa ketään täydellisen
hyvää ihmistä...parhaimmillakin meistä on syntimme
ja syyllisyytemme...meillä ei siis ole pääsyä taivaaseen
oman hyvyytemme ja synnittömyytemme perusteella.
Mutta samalla teksimme yhtä selvästi vakuuttaa, ettei ole
olemassa niin suurta syntistä, jota Jumala ei tahtoisi pelastaa ja
jolle ei armo riittäisi.
On totta mitä raamattu vakuuttaa:"Jumala vanhurskauttaa jumalattoman".
Siksi, ystävä, armoistuin on tänäänkin olemassa myös sinun synneillesi. Jeesuksen viaton ruumis ja veri annettiin, että meillä viallisilla olisi pelastus ja pääsy Jumalan lapsiksi. Siksi älkäämme epäröikö tämäänkään tulla ehtoollispöytään vastaanottaamaan lahjaksi tätä armoa, täyttä anteeksiantoa synneistämme. Yhä tänää Herra tahtoo ottaa vastaan syntisiä ja aterioida heidän kanssaan ja antaa itsensä että meillä rauha olisi...