Jos joku puhuu luopumisesta; sisimpämme kauhistuu. Me haluaisimme varmistaa, että muut luopuvat ennen meitä tai vähintäinkin yhtä aikaa. Tämä omastaan luopumisen vaikeus on harvinaisen selvästi tullut esiin nyt laman ja supistuvan hyvinvoinnin oloissa.
Kysymys - Mitä saan...mitä annat tehtiin hyvin usein myös Jeesuksen edessä. Ei aina niin selvästi ja julkisesti kuin tämän päivän tekstissä. Useammiten se tehtiin ihmisen sisimmässä hänen puntaroidessaan Jeesusta. Se kysymys oli ollut opetuslasten mielessä, kun Jeesus vastasi heille:"Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta ihmisen pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi." Jeesus musersi sen kysymyksen hengen silloin kun hän eräälle luokseen pyrkijälle sanoi:"Anna kuolleitten haudata kuolleensa". Tekstikohtamme edellä Matteus kertoo rikkaasta nuorukaisesta Jeesuksen edessä kyselemässä, miten pelastua. Muistamme miten vaikeaa hänelle oli rikkauksistaan luopuminen - mahdotonta. Miksi:"Siksi, että siinä oli hänen elämänsä Kaikki - turva! Siksi hän meni pois; mutta murheellisena.
Jeesus sanoi kerran opetuslapsilleen, vapauttaakseen heidät tämän hyötykysymyksen kuolettavasta vallasta ja tappaakseen sen kysymyksen hengen:"Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkää ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?" Matt 6:25.
Kysymys mitä saamme on saatanan parhaita kysymyksiä etsikkoajassa
kamppailevalle ihmiselle. Tuo kavala vihollinen maalaa uskon pelkkänä
luopumisena...ja ei vain sitä, vaan elämä tulee täyteen
uusia taakkoja ja velvoitteita: Synkkää. Hän
vakuuttaa Kristuksen seuraaminen ja sen sellaiset eivät hyödytä
mitään. Tuo vihollinen tietää miten me haluamme
hyötyä...kaikesta! Sielunvihollinen opetaa: uskonasiat
eivät voi palvella sitä ainoaa asiaa, jonka se väittää
olevan maailmassa tärkeää: Menestys, hyvinvointi,
valta.
Tällaiset vakuuttelut muodostavat monille ihmisille ylipääsemättömän
kiven, jonka takaa ei koskaan päästä elämän tielle.
Kun kristillisyys ei kerran näy hyödyttävän mitään,
vaan päinvastoin vaatii vain luopumaan siitä ja siitä, niin
miksi edes ajatella koko uskoa. Tällaisen nopean laskutoimituksen
teki rikas nuorukainen ja meni pois; mutta vieläkin alleviivaan MURHEELLISENA!
Se on viimeinen sana, mitä raamattu hänestä kertoo:
Murheellisena.
"Entä me, jotka olemme luopuneet" kyselivät opetuslapset Pietarin
johdolla? Mitä me saamme? Kysymys on naivi, mutta rehellinen...hyvin
kuvaava siinä mielessä, että eivät nämä opetuslapset
olleet sen kummempia ihmisia kuin kukaan muukaan...itsekkyyden vaivaamia..hyötyään
kyseleviä. Päivän tekstin jälkeen Matteuksen
evankeliumi jatkuu kertomuksella miten Sepedeuksen poikien äiti tuli
Jeesukselta varmistamaan, että saavatkan hänen poikansa taivaassa
kunniapaikat, koska ovat kaikesta luopuneet ja Jeesusta nyt seuraavat.
Voiko tähän muuta sanoa kuin että kovin on inhimillistä
sakkia tuo opetuslastenkin joukko: Kaukana pyhimyksistä.
Tallaisia olivat Jeesuksen lähimmät - hyötyäänkin
hekin kyselivät - he olivat sanan varsinaisessa merkityksessa OPETUS-LAPSIA.
Tällaisia mekin saamme olla! Opetuslapsia!
Tämä koulu on elämän kestävä. Jokakin
siinä koulussa Jumala kuitenkin lapsilleen opetaa: Pietari kirjoittaa
vuosien kuluttua kenties juuri tämänpäivän evankelimissa
lausumiaan sanojaankin muistelle:"Kun olit nuori, vyötit itsesi ja
kuljit, mihin tahdoit, mutta kun vanhenet, ojennat kätesi, ja sinut
vyöttää toinen ja vie sinut, mihin et tahdo:" Joh. 21:18.
Pietari oppi vaivalloisen elämän aikana yhden ainoan ilonaiheen;"Jos
teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaita,
sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne."
1 Piet. 4:14. Iloitakaa, kun olette osallisia Kristuksen kärsimyksissä,
että te myös hänen kirkkautensa ilmestyessä saisitte
iloita ja riemuita.
Mutta näihin sanoihin oli Pietarilla ollut pitkä matka. Näin hän ei osannut ajatella silloin kun hän omaa voimaa täynnä lupasi puolustaa Jeesusta loppuun asti, mutta jo muutamaa hetkeä myöhemmin hänet kolmasti kielsi. Tässä joukossa...raadollisten opetuslasten joukossa olisi ollut tilaa sille rikkaalle nuorukaiselle: Hän olisi saanut langeta Jeesuksen eteen ja pyyttää:"Sinä tiedät miten minä en pysty luopumaan...armahda...armahda minua itsekkyyden kietovaa.
Mitä hyödyttää, mitä saan...on läpeensä inhimillinen kysys kuten olemme huomanneet. Ja tähän se jäisikin, ellei Jumalalla olisi valta ja voima murtaa tämä itsekkyyden kehä.
Tämän elämän keskellä on juuri nytkin ihmisiä,
kenties juuri tänään täällä kirkossakin joku,
jolle enää oleellisin kysymys olekaan mitä saan...mitä
hyödyttää. Tämä oli sinunkin kysymyksesi
vielä jokin aika sitten, mutta nyt: Nyt on pakko kysyä
miten löydän JUmalan...miten saan rauhan omaantuntooni...onko
elämälläni tarkoitusta.
Kuinka arvottomilta tuntuvatkaan kysymykset hyödystä...kun
Jumala on pannut sinut tälle paikalle.
Kun sydän on pantu tämän tilaan silloin kysytään,
ei ehtoja asetellen mitä saan, vaan Jumalan edessä huutaen Oi
Herra Auta! Oi Herra Pelasta!
Mitä Pietari ja häne apostolikumppaninsa tavoittelivat sen jälkeen, kun Herran Henki oli heille kirkastanut Kristuksen? Aiemmin he olivat kyselleet kunniapaikkojen ja mitä saan -perään. Mutta nyt heille oli armo/Kristuksen tunteminen/ syntien anteeksi saaminen Ja taivaaseen pääseminen kaikki kaikessa. Mutta ennenkuin näin oli, oli pitänyt kulkea pitkä tie lankeamisten ja pettymysten, mutta toisaalta Jumalan ihmeellisen johdatuksen tie.
Ajatelkaamme Pietaria hänen elämänsä loppuhetkissä Roomassa, ummehtuneessa vankisellissä. Ei hän kysynyt omaa etuaan. Hänen viimeisiä toiveitaan kertoo perimätieto olleen toive tulla naulituksi ristiin pää alas päin, koska katsoi ettei ollut arvollinen edes kuolemaan samalla tavalla kuin Herransa.
Mitä he siis saivat? Ulkoisesti pilkaa, vainoa, marttyyrikuoleman. Entä sisäisesti: Ei voittoja sisäisessäkään elämässä: Jokapäiväistä kilvoitusta syntiä ja omaa heikkoutta vastaan...lankeamista ei suuria voittoja.
Ei taidakaan olla lopulta niin kovin suuri ihme jos maailman ihminen surkuttelee uskovan surkuteltavaa elämää ja pilkaa häntä ja hänen Vapahtajaansa.
Ja kuitenkin mistään hinnasta Pietari ei olisi vaihtanut osaansa pilkkaajainsa osaan. Tai Paavali jne. Ja niin on myös tämän ajan uskovalla...paljosta voisi luopua, mutta uskosta ei koskaan.
Tämä on suuri salaisuus. Se on sitä, mistä Jeesus puhuu:"Minun rauhani...sen minä annan teille, en minä anna niinkuin maailma antaa..."
Mitä me siis saamme:"MInun rauhani"...Kristuksen läsnäolon:"Teidän
kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti...iankaikkisen
elämän taivaassa. Voiko enempää lopulta saada.
Voiko sitä, mistä joutuu mahdollisesti luopumaan edes verrata
siihen mitä saa.
Ystävä: Hebrealaiskirjeen sanoin:"Tämä on sitä
uskallusta, jonka palkka on suuri."