Nämä eettisyyden periaatteet ovat olleet myös kautta koko kristikunnan historian velvoittavana haasteena. Alkuseurakunnasta kerrotaan, miten siellä ei ollut ketään puutteenalaista. Jokainen jakoi omastaan. Tältä pohjalalta on sitten noussut niin luostarien sairaalat kuin myös erilaiset armeliaisuus järjestelmät. Voisiko sanoa nykyinen sosiaalijärjestelma.
Mutta kaikkina aikoina näiden ihanteiden toteutumisessa on ollut myös kitkaa. Kain tappoi veljensä Aabelin. Vanhan testamentin profeetat joutuivat toistuvasti saarnaamaan kansaa vastaa, joka oli unohtanut köyhien, leskien, orpojen tai muukalaisten asian. Anania ja Safiira yrittivät olla armeliaita vain julkisivultaan, vaikka sisin oli kiinni oman itsen hyvinvoinnissa.
Ihmisen mittaamaton ja päättymätön itsekkyys on aina ollut vastavoimana armeliaisuudelle. Kysymys meneekö apu varmasti perille on noussut niin arvokkaaksi, että vastuu kärsivistä on muka perustellusti voitu perillemenon riskien nimellä torjua tai jättää minimiin. "Ken onpi lähimmäiseni"-lauletaan virressä. Jeesus opetaa, hän on se, joka kärsii; lähellä tai kaukana; ystävä tai peräti vihollinen: Hän on lähimmäiseni.
Päivän raamatunkohta puhui myös avustamisesta. Eletään aikaa, jolloin kristinusko on levinnyt laajoille alueille Rooman valtakunnassa. MM. apostoli Paavalin julistustoiminnan kautta oli seurakuntia syntynyt useisiin merkittäviin kaupunkeihin. Huhut Jerusalemista kertoivat, että sikäläisten kristittyjen olot olivat kurjat: Oli puutetta kaikesta. Apostoli Paavali oli saanut sydamelleen huolen kerätä ja viedä taloudellista apua näille kärsiville kristityille. Niin eripuolilla liikkuessaan kuin myös kirjeissä eri seurakunnille hän ei unohtanut tätäkään asiaa.
Alkukielisessä, siis kreikankielisessä, tekstissä tässä avun toimittaminen kohdassa on sanana: Diakonein, siis diakonia. Sananjulistuksen ohella seurakunnan toinen suuri tehtävä onkin juuri tämä diakonia: palvelu! Kenen sitä tulee toimittaa? Seurakuntiin on perustettu, oli muuten jo Paavalin päivinä, diakonian virkoja; mutta vain heillekö nämä tehtävät kuuluvat; toki heille, mutta yhtälailla ja ehdottomasti myös meille muille. Jokaiselle kristitylle. Tätä opetaa tekstimme tässä ja koko raamattu. Lähimmäisyys ei ole hallinnollisen asia, vaan omantunnonkysymys. Siitä on tehtävä tili, kuten kertomus viimeisestä tuomiosta opetaa: Mitä teit: kodittomille, nälkäisille, vankeudessaoleville...jne..kärsiviä riittää!!! Mutta riittääkö niitä, jotka auttavat.
Elämme tällä hetkellä aikaa, jolloin ns. hyvinvointivaltiota puretaan täyttähäkää. Toki ymmärrämme, että menoja ei voi ei valtion, ei kuntien eikä seurakuntienkaan taloudessa olla jatkuvasti enempää kuin tuloja. Leikata kai täytyy ja supistaa, mutta mistä - se on arvovalinta. Oikeudenmukaisuus sanoo: Ei ainakaan niiltä, joilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta selvitä kuin tämä yhteinen apu. Ei sairailta. Ei niiltä, joilta on jo otettu enemmän kuin tarpeeksi: Terveys, kenties ihmisarvo, tulevaisuuden toivo. Tämä aika vaatii päättäjiksi..niin kovia talousmiehiäkö, sanon: omantunnonihmisiä!
Tällaisen syvän laman ajan pitäisi saada myös meidät muut, meidät jotka emme ole varsinaisesti päättäjiä, heräämään yksityiseen armeliaisuuteen. Emme saa paeta enää ajatteluun: Auttakoon yhteiskunta; se aika on takana..eikä sitä aikaa ole oikeastaa koskaan ollutkaan. Meidät vain erehdytettiin luulemaan niin. Nyt on lähimmäisyyden aika.
Te veteraanit ja sotainvalidit ymmärrätte tämän. Siitä kertoi kauniilla tavalla huoli nuorisotyöttömyydestä ja toimeenpantu keräys sen lievittämiseksi. Sotilas terminsanoinJ Jatkakaa!
Palaan vielä hetkeksi tarkemmin päivän raamatun tekstiin. Siinä on vielä yksi huomionarvoinen seikka. Se on meidän ns. pakanakristittyjen suhde juutalaiskristittyihin tai laajemminkin juutalaisiin. Tuo kansa on niinkuin raamattu opettaa Jumalan omaisuuskansa ja silmäterä. Joka heitä siunaa, sitä Jumala erityisesti siunaa. Heidän kauttaan meillä on paljon. Emme suinkaan edes ymmärrä miten paljon. Mm tämän päivän aiheeseen liittyvä lähimmäisyys, koko arvo-ja oikeudenmukaisuusjärjestelmämme nousee heidän kauttaan meille. Heidän vuosituhantinen kärsimystiensä on ollut taistelua, jossa Jumala on opettanut ihmiskuntaa. Ja ennenkaikkea valmistanut pelastuksen. Juutalaisen Jeesuksen Kristuksen kautta. Siksipä Paavali sanookin "olemme heille velkaa". Rukouksemme, siunauksemme, käytännöllistä taloudellista apua. Paavali jatkaa:"Jos kerran pakannudesta kääntyneet ovat päässeet osallisiksi Jerusalemin pyhien hengellisistä aarteista, heillä on puolestaan velvollisuus auttaa näitä aineellisesti." (Rm 15:27)
Niin: Nämä hengelliset aarteet...sanoma pelastuksesta, syntien anteeksiantamisesta..ne ovat läsnä vastaanotettavaksi myös tänään. Olemme jo tässä Jumalanpalveluksesta saaneet tunnustaa syntimme kaikkitietävälle Jumalalle ja kuulla armovakuutuksen. Vielä meitä kutsutaan yhteiselle aterialle, vastaanottamaan Jeesuksen ruumis ja veri Herran Pyhässä ehtoollisessa syntiemme anteeksiantamiseksi.
Aarteet ovat totta. Tässä on aihetta kiittää
Jumalaa. Sitä tehdään virsin lauluin psalttarein,
mutta kuten teksti tänään opetaa; myös uhraten omastamme
lähimmäisemme parhaaksi.