Ikäänkuin meille sisäpiirin ihmisille tulee Jeesuksen
puheen ensimmäinen viesti tänään. Huomaamme,
että Jeesuksen vertausten suunta oli että paimen lähti etsimään
kadonnutta lammasta ja nainen kadonnutta hopearahaa.
Seurakunnan tulee olla aina sillä tavoin avoin yhteisö, ettei
kenenkään tarvitsisi ajatella olevansa liian kaukana tai liian
huono.
Jeesuksen aikalaisille välittyi tuo avoin rakkauden ilmapiiri.
Sitä kuvaa se, että yhä useammin ja useammin syntiset ja
puplikaanit...siis ne jotka tavallisesti eivät tulleet sanankuuloon...hakeutuivat
nyt Jeesuksen luo häntä kuulemaan.
Synagookiin he eivät kaiketi tavallisesti tulleet siksi, että
he kokivat elämänsä menneen niin pilalle, että noihin
"parempien ihmisten piireihin" heillä ei olisi mitään asiaa.
Heitä ellei suorastaan ajettaisi ulos ainakin katsottaisiin pitkää
ja arvostellen.
Viestit Jeesuksesta olivat kuitenkin toisenlaisia. Hän ei
aja ulos. Hän ei sulje heiltä toivoa. Hän armahtaa.
Hän antaa uuden elämän.
Tarvetta näillä lainausmerkeissä "syntisillä" .
Lainausmerkeissä siksi, että lopulta ja tosiasiassa kaikki me
olemme syntisiä. Tarvetta ja halua heillä varmasti oli
tulla. Ei vain uteliaisuuttan, kuten paremman väen kohdalla saattoi
olla, vaan sisäinen tuska heitä veti: Tottakai he halusivat
rauhan sydämeen..tottakai he halusivat puhtaan omantunnon...tottakai
he halusivat, että elämä voisi tulla paremmaksi...esimerkillisemmäksi...ja
toisaalta heillä oli yhtälailla inhimilliset taakat kuin muillakin:
huolta toimeentulosta, perheestä..ihmissuhteista...
Kaikenkaikkiaan hätä ajoi Jeesuksen luo.
Fariseuksille ja kirjanoppineille, se, että tällainen väki parveili Jeesuksen luona oli kauhistus. Heidän ajatuksensa oli , että saastaisuus tarttuu. He ajattelivat, että jos Jeesus oli pyhä...Hänen pitäisi kiireesti ajaa tuo roskaväki luotaan.
Mutta kuinka toisin Jeesus käyttäytyikään.
Kärki osui noihin omahyväisiin. Kenties Jeesuksen puheeseen sisältyi
selvä viesti fariseuksille ja kirjanoppineille: Teidän
tulisi etsiä ja auttaa jokaista joka on kadonnut.
Joka tahtoo olla Jumalan seuraaja, Hän tuntee huolta niistä
jotka kärsivät. Erotuksetta. Tämä on tekstimme
ensimmäinen kärki tänään. Armahda...auta...rakasta...rakasta
lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Tekstimme toinen kärki on opetus ja kutsu niile, jotka ovat tai
kokevat olevansa hengellisten asioiden kohdalla ulkopuolisia tai kelpaamattomia.
Kadonnut lammas oli kenties pikku hiljaa ettäntynyt muusta laumasta.
Vihreä ruoho toisaalla oli vähitellen...askel askeleelta etäännyttänyt...lopulta
oltiin niin kaukana, että muuta laumaa ei näkynyt...paluu omin
voimin olisi mahdotonta...tietä takaisin tuskin löytyisi.
Emme tiedä, ymmärsikö lammas olevansa eksyksissä...tunsiko
se hätää...yö ei ollut vielä tullut...
Hopearahan kohdalla tietoisuuta ei ainakaan ollut...lattiassa oli rako, johon se oli vierinyt. Mahdoton lantin sieltä oli itse nousta.
Huomattavaa on, että kumpikin näistä kuului laumaan. Hopearaha oli lantti ehkäpä omiostajalleen hyvin arvokkaasta ja muistorikkasta morsiusketjusta...vastaisi kai meidän vihkisormustamme...lammastarhurilla oli 100 lammasta...taloudellisesti yhden eksyminen ei olisi mikään katastrofi, mutta kyse olikin muusta. Selitys on se, että jokainen lammas on sellaisenaan, omana itsenään isännälleen korvaamaton.
Jumala rakastaa ihmistä.
Jeesus sanoo, minä olen se hyvä paimen. Todellakin se hyvä paimen on myös tänään nimenomaan itse Jeesus. Hän etsii kadonneitä yhä...Hän etsii SANALLAAN ja SANASSAAN...joka toistaa kutsua Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Jumalan rakkaus ihmistä kohtaa ei ole seisovaa vettä, vaan
se on lähdevettä. Pulppuavaa ja ihmistä etsivää.
Kauaksikin joutunut pysyy Jumalan Isän sydämellä, hänen
kalliina omaisuutenaan, jota on etsittävä.
Löydettyään lampaan paimen ei ala lyödä ja
opettaa tätä, vaan ottaa olalleen sitoo haavat...kantaa laumaan.
Poisjuossut ei saanut rangaistusta, vaan rakkautta.
Löytämisen ilo oli jaettava naapureitten kanssa. Näyttää siltä, että lampaitten hyvinvointi oli isännelle koko elämä.
Tänään teitä on täällä kirkossa monia,
jotka koette tapaamisen ja jälleennäkemisen iloa...40 vuotta
on kulunut rippikouluajoistanne. Jokaisella on ollut oma matkanne...toisella
raskaampi toisella helpompaa...Voisiko tänään kuitenkin
täällä kirkossa todeta...tähän asti on Herra auttanut.
Uskallan vakuuttaa, että Hän on ollut lähempänä
ja lempeämpi kuin kenties itse olet tajunnut ja osannut ajatella...se
armo, josta rippikouluaikana puhuttiin on totta...ehtoollispöytä
kutsuu...ei vain maantieteellesti kaukaakin tulleita vaan myös hengellissti
kaukaa tulleita tänään lähelle...kohtaamaan elävää
Vapahtajaa, joka on etsinyt...hoitanut ja joka kutsuu omistamaan omallelle
kohdalle se kallis armo, jonka Hän ristin kuolemaan sinullekin valmisti.