Vedenpaisumus kertomus opettaa meille: 1) Jumalan pitkämielisyydellä on rajansa. Pahuus saa kerran tuomionsa.2) Koko maanpiiriä kohtaavaan tuhotulvaa ei enää tule. 3) Jumala on pelastuksen Jumala, jolla on mahdollisuus ja halu pelastaa Häneltä apua kysyvät myös silloin kun kaikki inhimilliset avun keinot ovat loppuun käytetyt. Ja vielä neljänneksi: Jumala tekee liiton ja liitolla on merkkinsä. Ikuisen pelastuksen ja syntien anteeksiantamisen liiton merkki on kaste, jonka Vapahtajamme Jeesus Kristus tätä varten asetti ja jonka takuumies Hän itse on!
Aina silloin tällöin on tiedotusvälineissä kuvauksia
joukkokokouksista tai mielenosoituksista, jossa tilanne riistäytyy
pois rauhanomaisilta raiteilta. Kansa raivoaa, kivet lentävät,
ikkunoita lyödään säpäleiksi. Paikalla oleva
virkavalta
on voimaton. Kutsutaan lisää poliiseja tai sotilaita
apuun. Ammutaan varoituslaukauksia ilmaan. Sekään
ei auta
otteita kovennetaan. Tulee verenvuodatusta.
Vedenpaisumusta edeltävä tilanne maailmassa oli tällainen
anarkia. Kukin teki mitä halusi, Jumalasta ja Hänen
käskyistään vähät välitettiin.
Profeetat puhuivat varoittavia sanoja, mutta niille vain naurettiin tai
viestintuojat peräti
surmattiin. Voi kai sanoa, että pahuus järkytti Jumalaa.
Peli piti viheltää poikki. Jumala antoi sataa ja sataa
ja
sataa.
Raamattu osoittaa, että Jumalasta luopuminen ja Hänen Pyhyytensä
loukkaaminen johtaa tuhoon. Ihmiskunta ei voi
nousta Jumalaa vastaan joutumatta siitä tilille.
Me, ihmiskunta, tarvitsemme Korkeampaa, Pyhää, Kunnioitettavaa.
Häntä, joka on ja jolle me olemme vastuussa.
Kuinka kauan olemme jälleen kuitenkin Jumalasta irronneet, kun
oikea ja väärä mitataan gallupeilla. Moraalisista
arvoista on tullut todella "arvoja", jotka seuraavat muotia ja jatka
noteerataan aina uudelleen yleisen mielipiteen
pörssissä. Nykyisessä maailmassa arvot eivät
ole ehdottomasti sitovia, vaan ne on alistettu yhteiskunnassa
vaikuttaville voimille, ja samalla ne osoittavat millä valtaryhmittymällä
on tänään johtava asema arvoja määrittävänä
tekijänä. Tänä aikana raha ja talous taitaa
olla se mitta.
Vedenpaisumusta ei koko maailman mittakaavassa tule. Mutta tuhon
uhkia on yhä. Ydisaseet ovat yhä olemassa ja
osittain ehkä arvaamattomimmissa käsissä kuin koskaan
ennen. Nälänhädät ovat totta hyvin monilla alueilla.
Ekologisen tuhon monet tiedemiehet laskevat olevan suorastaan väistämätön.
Vain sen katasrofaalisuudesta ja
aikatauluseikoista väitellään.
Aikamme uhat ja pelot ovat kuin suoraa lainausta raamatun lopunaikoja
koskevista luvuista.
"Laittomuus pääsee valtaan...rakkaus kylmenee". Paratiisissa
oli yksi asia mihin ei saanut koskea: Hyvän ja pahan
tiedon puu. Se oli Jumalan alue. Pyhä. Sama
toistuu käskyssä:"Minä olen Herra sinun Jumalasi,älä
pidä muita
jumalia." Mikä on pyhää on samalla myös sellaista
johon ei saa koskea. Raamatun kuvan mukaan Jumalaa ei voi
katsoa tuhoutumatta -Hän on niin pyhä! Pyhään
koskeminen tuhoaa yksilön, yhteisön...vaikka koko
maailmankaikkeuden...siitä lopun profetioissakin on kysymys.
Mistä muusta kun pyhän ja koskemattoman kadottamisesta ja
siitä piittaamattomuudesta on kysymys: rikollisuuden
kasvussa (välinpitämättömyydestä näpistyelyä
tai varkautta kohtaan, mikä hiljattain eräässä asenteita
luotaavassa
tutkimuksessa osoitettiin).; sama pätee seksuaalimoraalin
horjumiseen...tai koko ekokatasrofiin: On otettu kaikki
mitä luonniosta irti saadaan. Vähät välitettän
sapatista..levosta, jonka raamattu suo niin Jumalalle, luonnolle kuin
myös ihmiselle. Jumala siunasi seitsemänen päivän
ja pyhitti !! sen. Pyhittäminen merkitsee erilleen; Jumalan
käyttöön asettamista. Pitämällä
Pyhää ihminen samalla osoittaa, ettei hän elä viimekädessä
siitä, mitä omalla työllään saa aikaan, vaan mitä
Jumala on hänen puolestaan tehnyt. Lepopäivää
käsketään viettää myös silloin kun työtä
on
kaikkein eniten 2 Moos 34:21:"Myös kyntöjen ja elonkorjuun
aikana pidä seitsemäntenä päivänä lepopäivä."
Sapatti ei koskenut vain ihmisiä tai eläimiä, vaan jopa
viljelysmaata, jonka tuli saada levätä, joka seitsemäs vuosi.
Kun sille ei tätä lepoa suotu seurauksena oli aikakirjojen
mukaan pakkosiirtolaisuus, jotta maa saisi levätä 70 vuotta ja
saisi näin hyvityksen pitämättä jääneistä
sapateista.
Lankeemus on siinä, että ihminen kuvittelee itse voivansa asettaa omat arvonsa: Pidetäänkö kaupat sunnuntaina auki vai kiinni!
Tätä laittomuuden valtaanpääsyn luetteloa voisi
jatkaan omasta arkipäivästämme otetuin esimerkein joka käskyyn
liittyen loputtomasti. Mitä pitemmälle yhteiskunta sekularisoituu,
sitä vähemmän se Pyhää kunnoittaa. Tai edes
haluaa huomata olevan olemassakaan.
Johtopäätös kaikesta on lyhyesti: Pyhyyttä loukataan kaikkialla ja kaikessa. Siksipä raamattu lopunaikaa kuvatessaan sanoo: "Kuten Nooan päivinä..."
Hirvittävin asia ihmiskunnalle ei kuitenkaan ollut ja ole lähes
kaiken tuhoava vedenpaisumus ja kenties koko
ekosysteemin rajusti muuttava ekokatastrofi, vaan synti. Ajallinen,
mutta ennenkaikkea iankaikkinen ero Jumalasta.
Se katastofi on enemmän kuin totta!
Kunpa osaisimme tätä: Syntiä kylliksi pelätä!
Nähdä sen hirvittävyyden. Se on meidän tuhomme
nimi. Iankaikkisen
tuhon nimi!
Mutta synnille ja siitä varoittaville vain naureskellaan - kuten
tehtiin Nooana päivinä...Nooa rakensi kuivalle maalle
isoa laivaa..keräsi sinne eläimiä...kansaa huvitti:
Hullu mies.
Mutta siinä hulluudessa oli pelastus: Raamattu sanoo itsekin
kristillistä sanomaa Hullutukseksi, mutta samalla
Jumalan voimaksi.
Arkki koitui pelastukseksi. Nooa rakensi arkin, koska kuuli Jumalan
sanan ja luotti. Vähät hän välitti ympäristön
pilkasta...Jumala oli käskenyt rakentaa...hän rakensi.
Hebrealaiskirjeestä luemme:"Usko sai Nooan taipumaan Jumalan tahtoon,
kun hän sai ilmoituksen sellaisesta, mikä ei ollut vielä
nähtävissä. Hän rakensi arkin, ja näin koko
hänen perheensä pelastui. Hänen uskonsa langetti maailmalle
tuomion ja antoi hänelle itselleen uskovien perinnön, vanhurskauden."
"Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että
te siinä luovutte saastaisesta elämästä, vaan koska
Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustana
on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."(1
Piet.3:21)
Rakkaat ystävät. Tämä maailma tuhoutuu, aika
on rajallinen. Synti on totta ei vain kaukana vaan minussa itsessäni.
Kuka minut pelastaa. Ainoa, jolla siihen on valta et ole sinä...sinun
voimasi eivät siihen riitä...ainoa jolla on
mahdollisuus meidät pelastaa on Jeesus Kristus. Pelastava
arkki on valmiina. Itseasiassa sinut on jo aivan pienenä
lapsena tuohon arkkiin kasteesi hetkellä kannettu.
Kannettu pelastettujen joukkoon. Kannettu matkalle kohti iankaikkista
elämää. Mutta kuin moni tuosta arkista
hyppääkään sinne pilkkaavan maailman joukkoon...arkki
on kuivalla maalla, siltä näyttää ei hätää
mitään...tuhlaajapojat ovat retkillään, mutta Isä
etsii. Palaa. Tule turvaan. Tule sisään, ennenkuin
ovet suljetaan.
Kasteen armo on totta. Joka päivä me vastaamme kasteeseemme,
joka Jumalan lähellä eläen ja kilvoitellen tai
kasteemme armon epäuskossa ja välinpitämättömyydessä
tuhlaten.
Kaste on tänään sitä, mitä arkki oli Nooan
päivänä. Se on näkyvä ilmaus kristilliselle
seurakunnalle ja jokaiselle sen
jäsenelle Jumalan iankaikkisesta liitosta. Mahdoton (pelastus)
on tehty mahdolliseksi. Osoite mihin paeta syntiä,
syylisyyttä, kuolemaa...on selvä Armahtajan luo...sinne jossa
kaikki on valmistettu...lähelle Jeesusta.