LASKIAISSUNNUNTAI
                     2003

                                   Mark 10:32-45

Valta on varmaan aina viehättänyt ihmisiä. Ei tosin kaikkia, mutta osaa meis-
tä. Elämme juuri nyt aikaa, jolloin tietyt ihmiset pyrkivät valtaan. Tehdään
erilaisia vaalikamppanjoita, jotta päästäisiin eduskuntaan. Jotkut ehdokkaat
käyttävät huomattavia summia, jopa 50.000 € päästäkseen kansanedustajak-
si ja valtaan. Eihän se vielä tietenkään ole kovin paljon, jos pääsee eduskun-
taan, mutta se on hyvä ponnahduslauta vielä ylemmäksi.

Mutta tapaa sitä vallantavoittelua täällä lähimaastossakin, kunnallisella tasol-
la. Tehdään kaikenlaisia koukeroita ja vipuja, jotta saataisiin lisää valtaa. Jos-
kus saa nähdä vallan keskittymistä joidenkin tai jonkun käsiin. Vallasta on
käyty paljon myös verisiä taisteluita ja sotia.

Miksi valta viehättää? Siitä on todennäköisesti sen haltijalle hyötyä. Valta tuo
mukanaan vaikutusvaltaa, mainetta, tunnettavuutta; monesti myös taloudel-
lisia etuja. Toisaalta valta voi myös juovuttaa ihmisen. Valtaa haetaan sen it-
sensä takia.
Joskus vallanhimoa selitetään hienosti. Valtaan päässeet saattavat selittää,
että he ovat itse asiassa palvelijoita. He palvelevat yhteiskuntaa tai omaa
kuntaansa. Tuskin kovinkaan monen kohdalla se on totta. Jollei vallasta olisi
mitään hyötyä, jos se olisi vain palvelua, tuskin kovinkaan moni siihen pyrki-
si. Ehkä vain seurakunnan hallinnossa voi monen kohdalla olla tästä kyse: ei
vallassa olemisesta vaan palvelemisesta.

Jeesuksen opetuslapsetkin olivat vallanhimoisia. Sebedeuksen pojat, Jaakob
ja Johannes, päättävät olla ovelia ja kähmiä itselleen valtaa. He kysyvät Jee-
sukselta kuin lapset konsanaan vanhemmaltaan: ”Meillä olisi yksi pyyntö.
Suostuthan siihen.” He yrittävät saada Jeesuksen ensin suostumaan ja vasta
sitten esittävät pyyntönsä. Jeesus ei kuitenkaan suostu, ennen kuin on kuullut
opetuslasten pyynnön. He eivät pyydäkään mitään kovin pientä asiaa, vaan
mielessä on valta: saada istua kerran iankaikkisuudessa Jeesuksen oikealla ja
vasemmalla puolella.

Tähän pyyntöön Jeesus ei voi suostua. Hän sanoo, ettei siitä päättäminen ole
Hänen asiansa. Taivaallinen Isä oli tarkoittanut ne paikat joillekin muille ja ne
paikat oli jaettu jo kauan sitten, ilmeisesti ennen maailman perustamista. Ke-
nelle ne oli valmistettu; sitä Jeesus ei sano.

Kun muut opetuslapset saivat kuulla Jaakobin ja Johanneksen kysymyksestä
Jeesukselle, he suuttuvat. Ei ole toisaalta mikään ihme, kun ajattelee, mitä he
olivat pyytäneet. Kukapa heistä ei olisi toivonut samaa. Kuka tahansa olisi
halunnut istua Jeesuksen oikealla tai vasemmalla puolella.

Valta Jumalan valtakunnassa on täysin toisenlaista valtaa kuin maallisissa yh-
teisöissä. Maallisissa yhteisöissä valta on todella hallitsemista ja alistamista.
Se on yläpuolelle asettumista, toisten johtamista ja määräilyä. Maallisen val-
lan puolelle kuuluu myös demokratian käyttö. Demokraattisessa päätöksen-
teossa voittaa enemmistön mielipide.

Jumalan valtakunnan ydinsana on palvelu, vallan sijasta orjuus. Joka Jeesuk-
sen opetuslapsijoukossa haluaa olla suurin, hän olkoon muiden palvelija.
Kirkko ei ole tätä historiansa aikana käsittänyt. Kirkon historia on julmaa
historiaa, väärän vallan käyttöä. Vuosisatoja se on vallallaan nöyryyttänyt,
alistanut ja ohjaillut, jopa pakottanut ihmisiä tottelemaan. Se on monesti jopa
ryhtynyt rankaisemaan ihmisiä, jotka ovat kirkon mielestä toimineet väärin.
Siksi kirkolla ei ole kanttia julistaa, mitä on oikea suuruus ja valta.

Kirkkoa ja seurakuntaa ei voida hallita maallisten esikuvien mukaisesti, koska
kirkon päättäjän pitäisi olla palvelija. Kirkolliskokous ei voi olla eduskunta
eikä hengellisiä päätöksiä voi tehdä pelkästään demokraattisten äänestysten
perusteella. Vielä vähemmän niitä voidaan tehdä poliittisten puolueiden isku-
lauseiden tai vaikkapa kirkollisen johdon julistusten perusteella. Kirkollisissa
päätöksissä on kuunneltava Jumalan ääntä, mitä Jumalan Sana opettaa. De-
mokratia ei saa koskaan polkea Jumalan Sanan ylitse. Totuuden nimissä on
sanottava, että toki demokraattinenkin päätös voi olle Jumalan Hengen mu-
kainen päätös.

Jeesus itse omalla esimerkillään osoitti, mitä on oikea vallankäyttö. Hän ei
pyrkinyt hallitsemaan ketään. Hän tuli palvelijaksi ja oli palvelija loppuun asti.
Hän käytti saamaansa valtaa palvelemiseen: paransi sairaita, karkotti pahoja
henkiä, ruokki nälkäisiä, palautti ihmisarvon, muutti surun iloksi herättämäl-
lä kuolleita.

Eikä siinä vielä kaikki. Hän otti lopulta orjan muodon, vaikka oli Taivaan
Valtakunnan kuningas. Hän suostui pilkkaan, pahoinpitelyihin, ruoskintaan,
antoi sylkeä päälleen, antoi iskeä päähänsä orjantappurakruunun, ja lopulta
suostui ristiinnaulittavaksi. Tämän Hän teki palvellakseen ihmistä: meitä syn-
tisiä. Hän joutui palvelijana antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.

Hän tunsi ihmisen, koska eli ihmisen osan. Hän tiesi, mitä kaikkea pahaa ih-
minen voi tehdä. Hän tiesi, millä tavoin ihminen voi rikkoa Jumalaa ja ihmistä
vastaan. Hän tiesi, kuinka paha ihminen voi olla. Silti Hän halusi palvella mei-
tä antamalla henkensä lunnaiksi meidän puolestamme. Vaikka me kohtelim-
me Häntä niin väärin, Hän antoi henkensä lunnaiksi puolestamme.

Jumala tahtoo, että kaikki ihmisen pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuu-
den. Totuus on siinä, että Jumala rakastaa maailmaa ja on tehnyt kaikkensa
pelastaakseen maailman. Totuus on siinä, että Kristus antoi itsensä lunnaiksi
kaikkien puolesta. Totuus on siinä, että Kristus kärsi rangaistuksen, joka olisi
kuulunut meille. Totuus on siinä, että Kristus vei ristille myös meidän vallan-
himomme ja senkin voi saada anteeksi Jeesuksen uhrin tähden.

Meitä kutsutaan Jumalan rakkauden uhritielle, Kristuksen kärsimystielle.
Meitä ei kutsuta kuitenkaan vain katselemaan ja seuraamaan kärsimystietä,
vaan kulkemaan sitä itse. Tarvitsemme silmien avautumista, Jumalan Hengen
toimintaa, jotta ymmärtäisimme Kristuksen kärsimyksen puolestamme. Mutta
tarvitsemme myös silmien avautumista Kristuksen seuraamisessa, että oppi-
simme palvelemaan eikä vaatimaan.