5. SUNNUNTAI  LOPPIAISESTA
                        2003

                                    Mark 4:26-29

Jälleen kerran paljastuu se, että Vapahtajallamme oli valtavasti maallista vii-
sautta hengellisen viisauden ohella. Hän tiesi monista aikansa asioista, vaikka
ei niitä varsinaisesti tehnyt. Vaikka Hän ei ollut viljelijä eikä ollut opiskellut
maataloutta, Hän tiesi siitä paljon. Hän tiesi jopa senkin, miten siemen kasvaa
ja mitä sen kasvamiseen tarvitaan. Siksi Hän osasi verrata Jumalan Sanan ja
valtakunnan kasvua siemenen kasvamiseen ja totesi, että kyse on samanlai-
sesta ilmiöstä.

Siemen on valtava varasto ja tietopankki. Siemenen koko ei ratkaise kasvin
kokoa: mitättömän pienestäkin siemenestä voi kasvaa valtava puu tai suures-
takin siemenestä voi tulla vain pieni kasvi. Siemenen kasvu on kiinni kasvu-
olosuhteista. Viljelijä ei voi sinänsä vaikuttaa siemeneen, mutta sensijaan kas-
vuolosuhteisiin. Kun kasvuolosuhteet ovat kunnossa, siemen kasvaa itses-
tään, automaattisesti.

Automaatti on keksitty paljon ennen automaatin keksimistä. Kun Jeesus
puhuu itsestään kasvavasta siemenestä, Hän käyttää sanaa ”automatee”,
automaatti. Siemen on Jeesuksen opetuksen mukaan automaatti. On loh-
dullista muistaa, että siemen on automaatti ja koska se kuvaa Jumalan Sanaa,
myös Jumalan Sana on automaatti.

Maanviljelijä voi vaikuttaa siemenen kasvuun luomalla hyvät kasvuolosuh-
teet. Hän voi muokata peltoa, hän voi lannoittaa ja kalkita sitä, hän voi ojit-
taa tai laittaa salaojat, hän voi kaataa pois varjostavia puita, hän voi myrkyt-
tää rikkaruohot,  siemenetkin hän voi valikoida.  Hän voi käyttää maanparan-
nusaineita, hän voi raivata irtokivet pois, hän voi järjestää jopa keinokastelun
ja levitellä kylvön päälle harson. Moneen asiaan viljelijä voi siis vaikuttaa.
Mutta kaiken tämän tehtyäänkin viljelijä voi vain seurata, mitä maassa kylvön
jälkeen tapahtuu: varsinaisesti siemenen itämiseen ja kasvuun hän ei voi vai-
kuttaa. Ne mahdollisuudet ovat viljelijän ulottumattomissa, vaikka hän tekisi
mitä tahansa. Myös sää on sellainen tekijä, mihin viljelijä ei voi kovin paljon
vaikuttaa.

Siemen itää silloin, kun kasvuolosuhteet ovat oikeat. Tavallisesti se itää jo
samana kesänä ja tuottaa sadon. Mutta on monia kasveja, joiden siemen ei
idä heti, eikä sen pidäkään itää heti. Monien siementen pitää ensin elää yhden
talven yli. Monet siemenet voivat kantaa sisällään elämää vuosikausia. Ne
voivat itää vuosien, jotkut kymmenienkin vuosien päästä. Sitten, kun olosuh-
teet ovat otolliset.
Kasvu merkitsee aina siemenen kuolemaa. Ennemmin tai myöhemmin siemen
kuolee, kun se on antanut elämän uudelle kasville. Jollei siemen kuole, se ei
voi tuottaa hedelmää.

Itsestään kasvava siemen on vertauskuva ainakin kolmesta kasvutapahtumas-
ta. Se kuvaa ensinnäkin Jumalan valtakunnan ja seurakunnan kasvua. Kris-
tuksen kirkko on kasvanut pienestä alusta suureksi puuksi. Sen alkuna on
Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus. Kristuksen, siemenen, piti kuolla ja
vasta sitten puhkesi seurakunta eloon. Ellei siemen olisi kuollut, ei olisi mi-
tään seurakuntaelämää. Ei olisi Kristuksen kirkkoa.

Tämän päivän maailmassa Kristuksen kirkko on kasvanut suureksi. Meistä
noin 6 miljardista ihmisestä on noin kolmasosa, 2 miljardia, kristittyä. Kukaan
ei osaa sanoa, miten yksi siemen on voinut tuottaa näin paljon elämää. Vaik-
ka kirkon elämästä on kirjoitettu monta historiaa, eivät ne siltikään anna
vastausta kysymykseen, miksi Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus on
tuottanut näin paljon uskovia. Siemen on kasvanut itsestään. Se on ihme.
Seurakunnan on kuitenkin aina muistettava, että se kasvaa vain Sanan seura-
kuntana. Kun se käyttää Sanaan ja sakramentteja, seurakunta kasvaa. Emme
elä mielivaltaisen, vapaan Hengen kuljettamina, vaan seurakuntaa ohjaa Ju-
malan Pyhä Henki, joka toimii Sanan ja sakramenttien kautta.

Siemen on vertauskuva myös kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, Sa-
nan kylvöstä toiseen ihmiseen. Jeesus on käskenyt meidän kylvää Sanaa.
Meidän on vaikea monesti tyytyä olemaan vain kylväjiä. Me tekisimme enem-
män, antaisimme mielellämme kasvunkin siemenelle. Me hätäilemme ja kipui-
lemme, kun siemen ei näytä kasvavan. Ahdistumme syvästi varsinkin silloin,
jos emme näe lapsissamme siemenen kasvua. Teemme kaikkemme, jotta
siemen lähtisi kasvuun, mutta kun ei tunnu tapahtuvan mitään. Epäilemme
myös omia taitojamme kylväjänä, etsimme parempia kylväjiä; jospa heillä
olisi parempi siemen.

Harva isä ja äiti jaksaa luottaa tässä kohden Jumalan Sanaan. Eli siihen, että
emme voi antaa siemenelle kasvua, että voimme vain kylvää ja odottaa. Moni
ei jaksa odottaa, ei usko siihen, että kylvetty siemen joskus itäisi. Pitää kyl-
vää yhä uudestaan ja uudestaan. Ja tuloksena voi olla jopa arvaamaton vahin-
ko. Sille käy kuin muinoin nurmikolleni: liian tiheästi kylvetty ei pystynytkään
kasvamaan. Itseäni on joskus lohduttanut suunnattomasti sen asian tajuami-
nen, että monet siemenet luonnossakin voivat itää vasta kymmenien vuosien
päästä. Kasvattajan ja seurakunnan työntekijän on luotettava Sanaan, että se
ei palaa tyhjänä, että se ennemmin tai myöhemmin tekee sen tehtävän, mikä
sille kuuluu. Kysytään vain kylväjän uskollisuutta. Hoitajia löytyy aina,
kunhan siemen pääsee kasvuun.

Siemenen kasvu on vertauskuva niin ikään Sanan kasvusta itsessämme. Mei-
hin jokaiseen on kylvetty Jumalan valtakunnan siemen. Ja meissäkin se kas-
vaa itsestään, automaattisesti. Siihen me voimme vaikuttaa, miten siemen
meissä kasvaa: hyvin vai huonosti, tuotammeko hedelmää vai jäämmekö he-
delmättömäksi. Elääkö vilja vai kuoleeko se.

Kasvaakseen vilja tarvitsee valoa, kosteutta, ravinteita ja ainakin vielä sitä,
että rikkaruohot eivät tukahduta kasvua. Näihin jokainen kristitty voi vaikut-
taa. Parhaiten kasvu tapahtuu, kun elämme seurakuntayhteydessä; sen pa-
rempaa hoitopaikkaa uskollemme ei oikeastaan ole. Seurakuntayhteydessä on
Sana, rukous, synnintunnustus ja synninpäästö, ehtoollinen, uskonveljien ja
-sisarten tuki. Siinä tapahtuu myös rikkaruohojen kitkentää.

Usein unohdamme, että Jumalan vastustaja, perkele, ei ole toimettomana. Se
kulkee ympärillämme kuin kiljuva jalopeura etsien kenet saisi niellä kitaansa.
Myös Jumalan vastustaja kylvää siemenensä ja senkin kylvämä siemen tuot-
taa sadon. Erona on vain se, että sen tuottama sato ei kelpaa Jumalalle. Kris-
tityn taistelu on siinä, ettei vihollisen kylvämä siemen pääse tuottamaan satoa
meidän elämässämme.

Kylvö tähtää aina sadonkorjuuseen. Kun sato on kypsynyt, tulee korjuun
aika. Parempaan talteen eli taivaaseen korjataan ne siemenet, jotka ovat tuot-
taneet täydet jyvät tähkään. Hedelmättömät sensijaan korjataan yhteen ja pol-
tetaan sammumattomassa tulessa. Me ihmiset emme välttämättä näe, kenellä
on jyviä tähkissä; sen näkee lopulta vain Jumala. Viisas on se, joka ei lähde
arvioimaan toisen ihmisen uskon hedelmää. Meidän on vain kestettävä tois-
temme heikkoudet ja keskityttävä siihen, että oma uskomme tuottaa hedel-
mää.