Miksi näitä etummaisia penkkirivejä kammoksutaan?
Vastauksia lie ainakin kaksi. Se perustuu joko siihen, että monetkaan eivät tiedä, milloin
kirkossa pitäisi nousta seisomaan. Jos istuu edessäpäin, joutuu ilmeisesti toimimaan
jonkinlaisena esinousijana. Olisihan se häpeä, jos ei osaisikaan nousta oikeaan aikaan.
Siinä voisi kirkkokansan villitä vaikka minkälaiseen menoon ja pomppimiseen.

Tai sitten se perustuu johonkin Raamatun opetukseen. Jos se perustuu Raamatun ope-
tuksiin, jälleen on ainakin kaksi mahdollisuutta. Jeesus moittii jossakin fariseuksia siitä,
että he rakastivat synagoogassa etummaisia penkkejä näytelläkseen omaa hurskauttaan.
Nöyrä publikaani taas istui taaempana, koska tunsi itsensä niin syntiseksi. Hänellä ei
Jumalalle tuotavana muuta kuin syntiä. Eli pelkäämme, että meitä luullaan oma-
vanhurskaiksi fariseuksisksi.

Toinen mahdollisuus on sen liittyminen tämän evankeliumin viimeiseen jakeeseen. Siinä
nimittäin Jeesus opettaa, että viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.
Eli pelkäämme sitä, että tullessamme etupenkkiin Jeesus heittääkin meidät viimeiseksi
Jumalan valtakunnassa. Rakastamme takapenkkiä siitä syystä, että odotamme Jeesuksen
siirtävän meidät ensimmäiseksi Jumalan valtakunnassa.

Varmaan kaikkien pappien toive olisi se, että kirkko täytettäisiin edestä päin. Näinhän
tapahtuu yleensä vapaiden suuntien tilaisuuksissa. Jos helluntaiseurakunnassa on odotet-
tavissa jokin hyvä tilaisuus, niin että sali täyttyy, monet menevät ajoissa varatakseen paikat
mahdollisimman edestä. Jos meillä on odotettavissa, että kirkko täyttyy, ihmiset tulevat
ajoissa, jotta pääsisivät istumaan mahdollisimman lähelle takaovea. Ihmisten välinen vuoro-
vaikutus edellyttää sitä, että ihmiset ovat lähellä toisiaan. Kirkossa tulee joskus hassu tunne,
kun pitää puhua tai huutaa ihmisille, jotka ovat kymmenien metrien päässä toisistaan. Edel-
lisessä seurakunnassani peräpenkille oli kirkon edestä matkaa ainakin 50 metriä. Toki kir-
koissa on äänentoistolaitteet, että kuuluuhan se ääni. Mutta vuorovaikutus on muutakin
kuin äänen kuulumista.

"Viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."
Tämä kohta on jäänyt mieliin vertauksessa viinitarhan työmiehistä. Lause on niin tuttu, että
tuskin monikaan tietää, mistä kohtaa Raamatusta se on ja mihin kertomukseen se liittyy.
Kun lause irrotetaan alkuperäisestä yhteydestään, voi sen tulkita vaikka siten, että etsitään
kirkosta niitä viimeisiä paikkoja, jotta tulisi Jumalan valtakunnassa ensimmäiseksi. Jotta
lause ymmärrettäisiin oikein, lienee tarpeellista tutkia, mitä vertauksessa tapahtuu.
 
 

Vertauksen juoni on suorastaan ovela ja mestarillinen.  Isäntä rupesi palkkaamaan työmiehiä viinitarhalleen.  Aamusta lähtien hän heitä palkkasi pitkin päivää. Jokaisen  kanssa tehtiin samanlainen sopimus: sovittiin denarin  päiväpalkasta. Palkka oli sama riippumatta siitä, kuinka  monta tuntia kukin ehti tehdä työtä viinitarhassa. Vielä  tuntia ennen hän palkkasi työmiehiä luvaten saman denarin.  Työpäivä päättyi, alkoi tilien maksaminen. Ne jotka olivat  tehneet tunnin töitä saivat denarin. Samoin kävi muillekin.  Viimeksi maksettiin palkka koko päivän työskenneille.  He tietenkin odottivat saavansa suuremman palkan kuin muut, koska olivat tehneen paljon pidemmän työpäivän.  Mutta palkka oli sama.

Ei ole ihme, että he arvostelivat isäntää. Tähän isäntä totesi vain tyynesti, että hän saa
tehdä omallaan mitä haluaa. Hän maksaa jokaiselle sen, mitä on sovittu. Voi ihan
syystä kysyä, onko Jumala epäreilu? Toiset tekevät paljon enemmän työtä, mutta palkka
on sama. Tuntuu kuin viimeksi työhön tulleet olisivat Hänelle paljon tärkeämpiä kuin en-
siksi tulleet. Mitä syytä Hänellä on moittia niitä, jotka kyselevät vain oikeutetun palkkansa
perään. Jokaisen oikeudentaju sanoo, että 12 tunnin työstä pitäisi saada paljon suurempi
palkka kuin 1 tunnin työstä. Ja kaiken lisäksi ensiksi tulleet pannaan viimeiseksi ja
viimeiset ensimmäiseksi.

Jumalan toiminta ylittää ihmisten ajatusmaailman ja oikeudentajun. Jumalan hyvyys on
aivan omassa luokassaan. Jumala on tavallaan reilu siinä että hän on hyvin epäreilu.
Toisaalta onko Hän epäreilu, jos Hän maksaa jokaiselle sen palkan, mistä on sovittu;
ei enempää ei vähempää. Hän ei anna meille ansioittemme mukaan, vaan paljon paljon
enemmän. Sen lisäksi Hän antaa kaiken lahjaksi, armosta.

Edelleen tänä päivänä Jumala palkkaa viinitarhaansa työmiehiä. Sitä emme tiedä, monesko
hetki nyt on. Onko aamu, kolmas, kuudes, yhdeksäs vai yhdestoista hetki. Kenties jollakin
on juuri nyt yhdestoista hetki. Jos nyt ei lähde Jumalan viinitarhaan töihin, ei enää palkata
ollenkaan. Silloin jää palkkaa vaille. Tavallaan Jeesus arvostaa korkealle ne yhdennellätois-
ta hetkellä tulleet. Yksitoista tuntia on mennyt hukkaan joutilaisuudessa, mutta yksi tunti
Jumalan viinitarhassa riittää. Palkka on yhtä suuri kuin pitkään huhkineilla. Jotta asia tulisi
vielä konkreettisemmaksi, Raamattu kertoo tällaisesta yhdennellätoista hetkellä palkatusta.
Hän on toinen ristin ryöväreistä, murhamies, joka elämänsä loppusuoralla, aivan viimeisillä
kalkkiviivoilla ennen maalia, kääntyy Jeesuksen puoleen.

Vuosia sitten eräs rouva koki hengellisen herätyksen ja tuli uskoon. Nainen oli elänyt oman
kyläläistensä silmissä hyvin huonoa elämää. Kun nainen sitten tuli uskoon, hän alkoi saar-
nata erityisesti kylän uskoville siitä, miten heidän tuli tehdä parannus ja ottaa Jeesus elä-
määnsä. Seurauksena oli se, että kyläläiset suuttuivat naiseen ja sanoivat: "Tuoko meille
saarnaa. Tuo joka on julkisesti vuosia tehnyt sitä ja tätä? Mikä hän on meille saarnaamaan
parannusta?" Mielestäni tuon naisen kohdalla toteutui juuri tämä Jeesuksen kertoma
vertaus. Nainen sai yhdennellätoista hetkellä tulla viinitarhaan, mutta aamulla tai aamupäi-
vällä tulleet suuttuivat.
 
 

Jumala on sopinut kaikkien kanssa yhtä suuresta  palkasta. Niiden kanssa, jotka ovat tehneet pitkän  päivätyön Hänen viinitarhassaan sekä niiden kanssa,  jotka ovat tulleet yhdennellätoista hetkellä. Jumalalle  on yhdentekevää, milloin töihin on tultu. Pääasia on se,  että yleensä menemme Hänen valtakuntansa työhön.  Meillä ei ole oikeutta arvostella Jumalan hyvyyttä;  meillä ei ole oikeutta tuomita ketään. Meillä ei ole  oikeutta myöskään kadehtia toisiamme. Jumalan  valtakunnassa tarvitaan hyvin erilaisia ihmisiä.

Siellä tarvitaan myös hyvin erilaisia työmuotoja ja työtapoja, jotta kaikki joutilaat saataisiin
sinne töihin. Pahinta on tuomitseminen.

Sensijaan kiittäkäämme ja iloitkaamme, että Taivaallinen Isä yhä tekee työtä ja jaksaa
kutsua uusia ihmisiä valtakuntaansa. Ja jokaiselle Hän lupaa saman, mutta samalla
äärettömän suuren palkan: iankaikkisen elämän. Siinä on meille aivan tarpeeksi, etten
sanoisi liikaa, kun ajattelee millaisia me ihmiset oikein olemme.