21. SUNNUNTAI  HELLUNTAISTA 2003

                                    Joh 13:16-20
 

Kun Jeesus kutsuu meitä, Hän ei koskaan kutsu tyhjiöön. Hän ei kutsu meitä
pelkästään istumaan ja uskomaan, olemaan, vaan meillä on tehtävä. Ja se teh-
tävä on toimia Hänen lähettiläinään. Mitään kaavaa siihen tehtävään ei ole,
kukin hoitaa sen omalla tavallaan.

Sinänsä pelastus on yksin Kristuksen kautta, uskon kautta Häneen. Mutta
tärkeä asia on se, mitä siitä uskosta seuraa. Kun Jeesus on meidät omikseen
valinnut, mistä syystä? Kun Hän aikoinaan valitsi opetuslapsensa, Hän valit-
si heidät siitä syystä, että he jatkaisivat Hänen työtään Hänen jälkeensä. Ja
niin kävi. Opetuslapset lähtivät viemään sanomaa Ylösnousseesta Jeesuk-
sesta. Kahdentoista opetuslapsen joukosta jäi pois vain yksi: Juudas Iskariot,
josta tuli Jeesuksen kavaltaja.

Lähetettynä oleminen ei aina ole helppoa. Emme aina tiedosta sitä, että Jee-
sus on asettanut meidät todistajan paikalle. Monesti meidän uskomme on
voimatonta, siitä puuttuu todistusvoima. Tai näin ainakin itse koemme. Mo-
nen aika menee oman itsensä ja uskonsa ympärillä pyörimiseen. On sellainen
tunne, ettei edes itse meinaa pysyä uskossa. Kristillisyys rajoittuu pieneen
piiriin: oman itsensä tarkkailemiseen. Tänään olen uskossa, huomenna joten-
kuten, seuraavana päivänä vielä heikommin. Sitten taas ehkä vähän parem-
min.

Tästä noidankehästä pitäisi päästä jotenkin ulos. Voimattomalle voima on
tarjolla. Jos uskomme tuntuu heiveröiseltä, ei vika voi olla Jumalassa. Hän on
voiman luvannut; Hän lupaa jopa täytää meidät voimallaan. Syitä voimatto-
muuteen löytyy. Monesta taustalla voi olla jokin synti, joka pitää liian vah-
vasti kiinni maailmassa. Syynä voi olla myös se, että ihminen ei ole halunnut
antaa itseään kokonaisvaltaisesti Jumalan käyttöön. Haluaisi seurata Jeesus-
ta vain puolella sydämellä. Tai tilanne voi olla jopa sellainen, ettei ihminen
ole koskaan tehnytkään selkeää valintaa Kristuksen puoleen.

Suurin syy voimattomuuteen on monesti siinä, että meiltä puuttuu yhteys voi-
manlähteeseen.  Eli emme hoida uskonelämäämme. Elämme hengellisesti ali-
ravittuna. Mikä siinä onkaan! Haluaisi olla Jeesuksen omana, mutta ei liikaa.
Eräässä nuorille suunnatussa laulussa sanotaan: ”Antaa palaa, te kaikki jotka
ootte Jeesuksessa!” Antaa palaa! Mutta miten märkä palaa? Jotta me voisim-
me syttyä palamaan, pitäisi olla jatkuva yhteys voimanlähteeseen.

Tätä ei pidä nyt ymmärtää niin, että minun pitäisi itse jotenkin ylläpitää usko-
ani. Eli sen palaminen riippuisi minun toimenpiteistäni. Me ymme ylläpidä
uskoamme. Uskon syntyminen ja uskon säilyminen on täysin Jeesuksen va-
rassa. Mutta vaikka se näin onkin, siihen vaikuttaa se, annammeko Jeesuk-
sen meitä hoitaa, eli käytämmekö niitä välineitä, minkä kautta Sana meitä
hoitaa.

Voimaton kristitty ei kuvittele itsestään liikoja. Hänen ongelmansa on pikem-
minkin itsensä vähättely: ”Minusta ei ole mihinkään”. Ei ole siis sellaista vaa-
raa, että tällainen palvelija olisi herraansa suurempi.

Joskus voi käydä toisinkin päin. Kristitty voi ruveta kuvittelemaan itsestään
liikaa. Häneen voi tulla eräänlainen Messias-kompleksi. Hän alkaa käyttäy-
tyä Kristuksen tavoin. Sellaistakin opetusta tänä aikana voi saada. Meidän
pitäisi kaikessa olla kuin Kristus. Jeesus kehottaa meitä kyllä seuraaman itse-
ään, mutta ei matkimaan. Me emme kykene Häntä matkimaan; meidän kuole-
mamme ei sovita kenenkään syntejä. Ristimme meidän on otettava joka päi-
vä, mutta Kristuksen paikkaa emme voi ottaa.

Merkillisintä tässä kaikessa on se, että me muut rupeamme tekemään näitä
tällaisia pikkumessiaita. Teemme palvelijoista Herraansa suurempia. Jos joku
on Jumalan käytössä, hänestä tehdään ennen pitkää tähti, vetonaula, mag-
neetti. Mukavaahan on olla sellainen. Lehdet ylistävät, suurissa mainoksissa
on nimemme näkyvästi, ihmiset virtaavat tilaisuuksiin. Mieleeni on jäänyt se,
miten Viktor Klimenko heräsi kerran tähän todellisuuteen, eikä enää halun-
nut toimia tällaisena vetonaulana ja tarjoustuotteena, kassamagneettina.

Tehtävämme on kirkastaa Kristusta, Hänen tekojaan ja voimaansa. Kukaan
Kristuksen oma ei saa ottaa Kristuksen paikkaa. Aikoinaan jo Johannes Kas-
taja oli tällaisen kiusauksen edessä, mutta kieltäytyi omasta suuruudestaan ja
oman kunnian etsimisestä. Nöyränä hän osoitti Kristusta: ”Katsokaa:
Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Kun Jumalan voima ottaa
käyttöönsä, on suurena vaarana ruveta etsimään omaa kunniaa.

Monelle varmaan suuri kysymys on, miten todistaa Jeesuksesta. Vieraille ih-
misille se on kaikkein helpointa, tutuille kaikkein vaikeinta. Lähipiirissä ja
kotona olemme läpinäkyviä; emme voi yrittää olla jotakin toista. Läheistem-
me keskuudessa varmaan elämäntapamme ja tekomme ovat avainasemassa.
Jeesus korostaa paljon tekojen, hedelmien todistusvoimaa. Jos tekomme
koko ajan todistavat uskoamme vastaan, on turha puhua mitään Jeesukses-
takaan. Lähimmäinen ei sitä kuule. Vaikka pyrimme todistamaan teoillamme,
kyllä joskus pitää saada suukin auki. Usko syntyy kuulemisesta.

Jeesus puhuu palvelijana olemisesta siinä yhteydessä, kun Hän on pessyt ope-
tuslasten jalat. Näin toimiessaan hän antoi opetuslapsilleen esimerkin. Näin
meidänkin tulisi toimia toistemme kanssa: asettua alapuolelle eikä yläpuolelle.
Asettua mieluimmin jalkojen pesijäksi kuin pestäväksi.

Jumalan valtakunnan työssä vaaditaan monesti uskollisuutta ja sitkeyttä. Ker-
rotaan, että eräällä pelastusarmeijan sotilaalla oli tapana käydä myymässä
naapurilleen Sotahuuto-lehteä aina uuden numeron ilmestyttyä. Hän sanoi
ulko-ovella aina saman lauseen: ”Ostakaa Sotahuuto, maksaa markan ja
sisältää sielunne pelastuksen!” Vastaanotto oli joka kerta samanlainen,
naapuri ei ostanut sotahuutoa, vaan ajoi pelastussotilaan kiukkuisesti pois
ulko-ovelta. Aina uuden numeron ilmestyttyä, hän ilmestyi lehtinippuineen
töykeän naapurin ovelle: ”Ostakaa Sotahuuto, maksaa markan ja sisältää
sielunne pelastuksen!”  Eikä välittänyt, vaikka tiesi millaisen vastaanoton sai.

Eräänä lokaikuisena päivänä pelastusarmeijan sotilas taas ilmestyi naapurin-
sa ovelle. Naapuri oli niin kyllästänyt häneen, että tällä kertaa päätti tehdä
lopun lehden kauppaamisesta. Ennen kuin pelastusarmeijan sotilas ehti sanoa
sanaakaan, naapuri heitti hänet rapakkoon ja lehdet perässä. Kauppias makasi
rapakossa, mutta nosti urhoollisesti yhden lehden ylös ja huusi: ”Ostakaa
Sotahuuto, maksaa markan ja sisältää sielunne pelastuksen!” Tämän nähtyään
naapuri osti ensimmäistä kertaa Sotahuudon ja siitä alkoi hänen matkansa
Kristuksen kanssa.

Me olemme Jeesuksen omina Hänen lähettiläitään, halusimmepa tai emme.
Me olemme Kristuksen kirjeitä. Minkälaista kirjettä maailmaa lukee, kun se
lukee meitä? Varmaan tämän miettiminen saa monen melko pienelle paikalle.
Jeesus ei ole jättänyt sinua, vaikka tuntuisikin, että todistusvoima puuttuu.
Me saamme käydä Hänen tykönsä köyhinä, tunnustaa tilamme ja pyttää
anteeksi. Hän täyttää meidät ja lähettää. Hän itse vastaa siitä työstä, joka on
Hänen. Jos epäonnistumme saamme vain todeta, "että tällainen minä olen.
Oma syysi, että valitsit tällaisen." Sitä Hän erityisesti odottaa, että emme pyri
olemaan suurempia kuin Hän.